maanantai 9. huhtikuuta 2012

One stroke -kukkia

Jatketaan vielä akryylimaaleilla, sillä haluan todellakin oppia käyttämään niitä. Tänään on vuorossa one stroke -kukat kuten otsikkokin jo kertoo. Kynnet tein eilen ja kokeilin ensimmäistä kertaa näitä tällaisia kukkia :)


Pohjalakkana näissä on Models Ownin Golden Green, joka on Beetle Juice kokoelmasta. Kyseinen lakka on aivan ihana, ja vielä kun aurinko paistaa siihen, aww! Täällä ei tänään enää paista aurinko, joten kuvat olisi pitänyt ottaa eilen.. En yleensä pidä vihreästä kynsissä, mutta tämä on kiva vihreä.


Vihreän päälle kokeilin one stroke -kukkia, joihin käytin Oumaxi-akryylimaaleja. Kukat tein valkoisella ja pinkki-violetilla (mikä tuo väri edes on?). Valkoisen päälle laitoin vähän kultaista, joka sopii tuohon Golden Greeniin.


Ei nämä nyt täydelliset one stroke -kukat ole, mutta pidän kynsistä silti. Väritkin sopivat hyvin yhteen :) Lisäksi en osannut päättää, mitkä kuvat laitan, joten anteeksi hitaiden koneiden omistajat.


Lakkauksen päällä on Seche Viteä. En laita enää mitään listaa, kun lakkoja tosiaan on noin vähän. :) Tein eilen vielä pikkuserkulleni kynnet, jotka olivat samanlaiset kuin itselläni edellisessä postauksessa. Niissä oli vain pohjana OPI - I Eat Mainely Lobster ja nuo "ruusut" oli keltaiset/valkoiset/hopeiset. Kuvia en niistä harmi vain kerennyt ottamaan.

6 kommenttia :

  1. Sulle on haaste blogissani :)
    http://cherrynails.blogspot.com/2012/04/liebster.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyykin käydä katsomassa :)

      Poista
  2. ihana blogi! jään lukijaks :) käy toki tsekkaamassa munki blogi ja jää lukijaks jos miellyttää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! Toki käyn katsastamassa blogisi! :)

      Poista
  3. Ihastuin noihin väreihin.. piti oikein jäädä sitten seuraileen blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin rakastuin noihin, sopii niin hyvin yhteen :) Ja uudet lukijat ovat aina tervetulleita! :)

      Poista