tiistai 31. heinäkuuta 2012

Flormar - 814

Jotkut ovat saattaneetkin jo huomata, että olen hieman muokkaillut blogin ulkoasua. Yläkuvaan vaihdoin nuo violetit kynnet edellisten tilalle, ja muutenkin keltasen värin lisäksi vaihtelin vähän violettia mukaan. Tunnisteet laitoin vähän selkeämmin eri aiheisiin, niin löytyvät sitten paremmin. :)

Edellisiä kynsiä en jaksanut sitten päivää pidempää pitää, koska en viihtynyt niissä. Seuraavaksi uhriksi kynsille pääsi (otsikonkin mukaan) Flormarin holo 814.

auringossa

Tähän tykästyin ensimmäisenä noista holoista. Perus hopea holohan tämä on, mutta itse pidän ainakin paljon! :) Eihän tuo holoefekti niin hyvin näy kuin joissain kalleimmissa merkeissä, mutta itselle ainakin riittää.

auringossa

Oon kuullut paljon valituksia Flormareiden hitaasta kuivumisesta ja huonosta peittävyydestä. Tätä lakkaa laitoin kolme kerrosta, mikä oli juuri sopivasti. Lisäksi tämä kuivui ihan hyvin, eikä pikakuivattajan jälkeen mennyt ruttuun. Ehkä ne shimmerit sitten on vähän hitaampia kuivumaan ja ohuempia..?

auringossa

Mulla on vielä tää holojen kuvaus vähän hakusessa.. ;))

varjossa

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Uudet kynnet + Flormarit

Huomisiin kaverin rippijuhliin piti jotenkin väsätä kynnet, joihin saisi yhdistettyä kuivakukkia :)

auringossa

Päädyin violettiin pohjalakkaan, GOSH - Gasolineen. Tätä oon pitäny ennen shimmerinä, mutta nyt alkaisin taipumaan vähän glassfleckedin suuntaan.. Hankala on kyllä koostumusta päättää tän lakan kohdalla! Kuitenkin pohjaväriltään tumma violetti, ja auringossa sininen ja punainen väri tulevat tosi hyvin esiin. Sisävalaistuksessa näyttää olevan hopeaa shimmeriä, joten ehkä mä en tätä glassfleckediksi muuta. ;)

auringossa

Koristeluun siis kuivakukkia, samoja kun viimeksi. Mutta enhän mä näitä enää löytäny samankokoisina, joten piti tyytyä tollasii toosi pieniin. Näitä olis pitäny olla enemmä aina yhessä kynnessä, mutta mä olin jo edellisellä kerralla keränny kaikki hyvät yksilöt.. Näihin kynsiin jäi siis enää vaan "jämät".

varjossa

Pisteet tein nail art -lakalla (Color Club Art Club - Neon Yellow), koska mä en edelleenkää sitä dotting toolia omista, hups.. :D On kyllä ollu hankintalistalla jo pitkään, mut aina on jääny hankkimatta. Symmetrisiä nuo siis ei todellakaan ole, ja kaikenlisäksi ihan eri kokoisia. Kyllä mä näillä nyt huomisen pärjään ;) 

Ja sitten vielä loppuun mun tän päivän ostokset:

802, 807, 808, 811, 814, 819

Flormarin holoja! Robinhoodista kävin näitä ostamassa, kappaleelta makso 1,99€, mutta kolme sai viidellä eurolla, joten ostin niitä suoraan kuusi. Oon näistä toooosi innoissani, koska enhän mä mitää holoja oo ennen omistanu ja hinta-laatu-suhde on mun mielestä hyvä. En näitä nyt esittele kovin tarkkaan, näette sitten kynsillä kun sinne asti pääsevät ;))


Mulle muuten selvis tässä ihan lähiaikoina, että noi lakat on Flormareita. Mä olin siihen asti aina lukenut sen Flomar, ja musta se kuulostaa paaljon kivemmalta kun joku Flormar.. :D

torstai 26. heinäkuuta 2012

Kuivakukat testissä

Sain innostuksen kuivakukkiin ihan yllättäen, ja pian huomasinkin jo etsiväni sopivia kukkia ulkoa. No, eihän täällä metsän keskellä mitään oikein ole, mutta löysin muutamia vaaleanvioletteja/-sinisiä tarpeeksi pieniä kukkia. Mulla ei ole mitään hajua, mitä nuo ovat. ;D Kukat prässäytyivät muistaakseni noin neljä päivää, minkä jälkeen ne oli vielä sopivan taipuvaisia.

Alunperin piti testata näitä omille kynsille, mutta kaverini halusi, että tekisin hänelle kynnet, joten yhdistin kukat hänen kynsiinsä. :))


Tein siis perus ranskiksen, jonka päälle laitoin vaaleanpunaista hologlitteriä. Kuivakukkien kiinnittämiseen käytin tavallista päällyslakkaa, ja kaikkien kynsien päälle vielä Seche Viteä.

Käytetyt lakat:
Lumene Gloss & Care - Strenghtening Base Coat
Color Institute - French Pink
Maybelline Mini Colorama - French White
Freshcover - Alexandrite
Color Institute - Top Coat
Seche Vite


Kuivakukista jäi mulle ainakin hyvä kuva, ja aion ehdottomasti käyttää koristelussa niitä näin kesällä useamminkin (kunhan vain löytää sopivia kukkia..)! Omille kynsille pääsevät itseasiassa hyvinkin pian ;)

Ainut ihmetyksen aihe oli se, että yhdestä kukasta alkoi väri lähteä muutaman päivän päästä. Lopuksi siitä oli näkyvissä enää puolet.. Mistähän voisi johtua? Ei ainakaan lakkausvaiheessa mistään lähtenyt väriä.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Purple Blue + one stroke

Näihin kynsiin inspiraatio syntyi, kun näin Facebookissa A Englandin seinällä kuvan samantyylisistä kynsistä. Niissä pohjalla oli tummanvihreä shimmer ja päällä pinkki-valkoiset one stroke -kukat. Halusin tehdä samanlaiset kukat ja lehdet kynsiini. Pohjalle lakaksi valikoitui Models Own - Purple Blue, joka on duochrome Beetle Juice -kokoelmasta.


Kukat, lehdet ja nuo kiekurat tein Oumaxi-akryylimaaleilla, väreinä valkoinen ja tumma pinkki. Varsinkin tuohon vasempaan nimettömään kukasta tuli tosi suttuinen, koska tekniikka on vielä sen verran ruosteessa. Tähän mennessä mielestäni nämä olivat kyllä parhaiten onnistuneet one stroket.

Päällyslakkana ja pikakuivattajana oli Seche Vite.


Häiritsevä toi pieni karva tossa nimettömässä.. :>


Seuraavassa postauksessa esittelen kynnet, jotka tein kaverilleni. Niissä käytin itselleni aivan uutta koristelutekniikkaa, nimittäin kuivakukkia. :)

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kesäinen mansikkatunnustus

Sain tän Sinikilpikonnalta, kiitos paljon! :))


Säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Kopioi teksti ja rastita vaihtoehdot jotka kuvastavat sinua.
3. Laita tunnustus eteenpäin 8 bloggaajalle ja toivo, että he laittavat sen taas eteenpäin ;)

[ ] Minulla on silmälasit.
[x] Olen blondi.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[ ] Olen kaksikielinen.
[x] Olen riippuvainen netistä.
[x] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Minulla on lyhyet hiukset.
[ ] Olen kalju ja karvaton.
[ ] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[ ] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[ ] Seurustelen.
[ ] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[ ] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[ ] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Eipäs kun Leonardo DiCaprio on ihana!
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ ] Olen mielestäsi kaunis.
[ ] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[ ] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[ ] Seuraan muotia.
[x] Meikkaan.
[x] Lakkaan kynsiä.
[ ] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[x(korvikset)] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[ ] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä.
[x] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x] Olen ratsastanut hevosella.
[ ] Pidän saunomisesta.
[x] Olen käynyt tänään suihkussa.
[ ] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[ ] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[ ] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[?] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[?] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[x] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona.
[ ] Tunnen ainakin yhden homon.
[x] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt baarissa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[ ] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[ ] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[ ] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[x] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[ ] Tämä on tyhmä.
[ ] Ulkona on pimeää.
[x] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[/] Meillä on iso talo.
[x] Asun omakotitalossa.
[ ] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[ ] Juon kahvia.
[ ] Pidän kahvista.
[x] Tiedän missä on Ähtäri.
[x] Olen käynyt Ähtärissä.
[ ] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ ] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[x] Meillä on kannettava tietokone.
[x] Ja webkamera!
[ ] En osaa käyttää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[x] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[x] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[ ] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[ ] Tykkään Sims-peleistä.
[ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[ ] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[x] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[x] Olen aamuvirkku.
[ ] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[ ] Säälikää mua!
[ ] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[ ] Hahaa, mulla on pikkusisko!
[ ] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[ ] Pidän äidinkielestä.
[x] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti.
[ ] Äläkä väitä vastaan.

Tää on kiertänyt jo niin monella, etten jaksa alkaa etsimää blogeja, joissa ei ole ollut tätä. Oli mulla yksi mielessä, mutta se ei halunnut tehdä.. No mutta jos joku haluaa tämän, niin ilmoitelkoon ja tehköön. ;))

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Nopea pilvimani

Eilen oli pakko tehdä uudet kynnet, kun vanhat oli jo niin kuluneet. Olisin kyllä voinu pitää liukuvärjäyksiä pidempääkin, koska ne oli niin ihanat ;) Niiden poistaminen tosin oli kaikkee muuta kun ihanaa.. Tällä kertaa kyse ei ollut siitä, etteikö ne olisi lähteneet pois, vaan siitä, että mun oikeesta kädestä on pari sormea joutunu teippauksen uhriksi.

Sattui kyllä lakkaaminenkin! Halusin tehdä pilvimanin, koska se on yksinkertainen ja helppo. Muuten onnistu ihan hyvin, mutta ei toi lila lakka oikein näy tosta vihreestä. Mut hei, kerranki oli helpompaa lakata vasemmalla kädellä! ;))


Depend - Nr. 035
Essie - Navigate Her (Navigate Her)
Essie - Lilacism
+Seche Vite (jonka ansiosta kärkikulumaa)

Mä oikeesti petyin Navigate Her -lakkaan, koska se on paljon tummempi mitä swatch-kuvien ja pullon perusteella saatto odottaa.. No, ehkä mä viel keksin sille jotain käyttöä. ;)

Ja koska tänää on tosi synkkää ja sateistä (näin vaihteeksi), niin kuvati on taas sen mukainen, mutta ei anneta sen haitata liikaa. :) Pitää kattoo, et jos sais otettuu paremman kuvan, nii vois vaihtaa.

Oon niin innoissani seuraavista kynsistä! Mulla on jo kerranki tiedossa etukäteen, et millaset teen, ja suunnitelma on ainaki hieno. Pitää vaan sitte kattoo toteutus.. ;)

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kesäinen liukuvärjäys

Etsiskelin toissa päivänä inspistä kynsiini netistä. Päädyin ihastelemaan The Nailasauruksen ihania liukuvärjäyksiä, joista sain idean tehdä (yllättäen) liukuvärjäykset kynsiin. Tämä Nailasauruksen tuto on muuten tosi hyvä! Kannattaa kokeilla tuolla tekniikalla; mulla kerrankin noi värit oikeesti liukuu, eikä superlonistakaan irronnut yhtään palasia lakkaukseen. Pintakin pysyi tosi sileänä. :))


Freshcover - Pistachio
OPI - Pedal Faster Suzi! (Holland)

Pistachio on vihreä lakka kultaisella shimmerillä, ja PFS on vaaleanpunainen hopealla shimmerillä. Nämä näyttäisivät varmasti ihanilta auringossa, mutta tottakai nyt on ollut tällaista sateista ja synkkää..




Mä oon oikeesti niiin rakastunu näihin mun nysäkynsiin! Nää on tosi suloset, aww :))

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Ruotsi-ilmiö

Leirin jälkeen halusin ehdottomasti tehdä kynnet, joissa olisi keltaista ja sinistä. Lakka pohjalla on Sinful Colors - Jaune Pastel, vaaleankeltainen creme, johon olen tyytynyt tajuttuani etten voi saada samankaltaista Models Ownin lakkaa. ;)

Ideaa koristeluihin ei ollut tiedossa etukäteen. Kokeiltuani vähän kaikkea (liukuvärjäystä, vesimarmorointia ym.) sain tarpeekseni. Jotkut kynnet uusin 3-4 kertaa ja täydellinen turhautuminen tapahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun Jaune Pastel lensi komeassa kaaressa lattialle - ilman korkkia. No, jäi pulloon sentään vielä yli puolet lakkaa, mutta harmittahan tuo silti. Lattiassakin kiva keltainen raita.. Sen siitä saa kun on viikon lakkaamatta kynsiä, niin heti on lakkaustaidot ihan ruosteessa. ;))


 Lopulta päädyin yksinkertaisiin kukkiin. Tein ensin terälehdet tummansinisellä shimmer-lakalla, GOSH - Blue Mondaylla. Ääriviivat on tehty Oumaxin mustalla ja valkoisella akryylimaaleilla.


Tein kukat aluksi vain nimettömään ja peukaloon, mutta lopulta tein niitä myös muihinkin kynsiin. Viimeinen vaihe oli virhe, koska nyt ne näyttää hirmu sekavilta. Kukatkaan ei onnistuneet kovin kehuttavasti, joten en edes jaksanut tehdä niitä oikeaan käteen. Näillä nyt mennään vielä huomiseen asti.

Ja jos pitää jotain positiivista sanoa, niin ainakin kuvat onnistuivat hyvin! Lakat ovat luonnossa samanvärisiä kuin kuvissakin :))

Nämä muuten tarttuivat alennusmyynneistä mukaan:

China Glaze - Ruby Pumps, OPI - Pedal Faster Suzi! (Holland)

EDIT: Mä en tiiä et mikä tätä Bloggeria/Photobucketia vaivaa, mut toi ylin kuva joko ei näy tai sitten näkyy kera vääristyneiden kuvasuhteiden. Klikkaamalla isoksi sen pitäisi näkyä normaalina. :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Glittersandwitch

Nyt tulee pikapostaus mun ekasta glittersandwitchistä. Pohjalla on Essie - Navigate Her, jota kaksi kerrosta. Sen päällä OPI - Rainbow Connection ja viimeisenä kaksi kerrosta OPI - Don't Touch My Tutu! -lakkaa.

Navigate Her + Rainbow Connection

Tutu! päällä

mun lempparit ♥
Nyt mun pitää mennä, kun on vajaan tunnin päästä lähtö ratsastusleirille. Palaillaan sitten ensi viikolla!