sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Elämäni eläimet

Sain jälleen ihanalta Fanilta haasteen, jossa tällä kertaa keskitytään rakkaisiin nelijalkaisiin. Ja säännöt ovat seuraavat:

1. Etsi kuvat elämäsi eläimistä eli edesmenneistä ja nykysistä.
2. Kerro esim. milloin elänyt, rotu, nimi ja muuta mitä mieleen pälkähtää.
3. Lähetä haaste muille eläinrakkaille.

Alkuun tulee nyt ne numero ykköset ja tämän hetkiset eläimet sekä samalla tärkeimmät.


Zumba

Zumbasta on täällä tullut kerrottua vaikka mitä, mutta uusia lukijoita on sen jälkeen ilmaantunut, enkä usko pienen kertauksen olevan pahitteeksi. Zumba on siis rodultaan exotic ja syntynyt ystävänpäivänä 2010. Meille Zumba löysi tiensä samaisena kesänä. Siitä lähtien tämä kissa on ollut erittäin tärkeä ja tutustuttanut meidät uuteen harrastukseen: kissanäyttelyihin. Nyt kun Zumbasta on näyttelyurallaan tullut Supreme Premior, viettää herra leppoisia kissanpäiviä kotona. Näyttelyissä harvakseltaan vielä käydään tuttuja moikkaamassa. Kotona Zumba viihdyttää meitä aktiivisuudellaan sekä tarjoaa apua kotiaskareissa. Unohtamatta tietenkään öisiä hellyydenpuuskia.


Onni

Shetlanniponi Onni on ollut mun ja siskoni omistuksessa nyt reilun vuoden. Meidän ei tosiaan pitänyt ponia hankkia, mutta Se Oikea vaan sattui eteen. Onni on syntynyt vuoden 2012 äitienpäivänä, eli pienisuuri orivarsa se vielä on. Perusluonteeltaan se on kiltti, mutta tottakai niitä oripäiviä, jolloin laitetaan kaikesta vastaan, on esiintynyt. Onnia lähinnä nyt vaan koulutetaan: talutetaan, hypytetään ja juoksutetaan sekä opetellaan nyt muutenki käyttäytymään. Onni on ihan täydellinen poni, josta voi vielä tulla vaikka mitä!

Zumba ja Onni on mulle ne tärkeimmät eläimet, mutta merkittäviä nelijalkaisia on myös seuraavat. Nämä eivät ole olleet meillä omistuksessa (muutama poikkeus kuitenkin), mutta muuta kautta oppinut tuntemaan.


Sulo

Tämä exotic-herra on syy siihen, miksi Zumba meillä on. Sulo on pikkuserkkuni kissa, joka oli meillä hoidossa talvesta 2009 kevääseen 2010. Sulo sai talon väen hurmaantumaan kissoista, ja kun Sulo lähti, piti meidän saada oma exotic. Suloa ei kuitenkaan koskaan unohda, sillä se oli niin oma persoonansa sekä valloittavan näköinen!


Siiri

Tämä kissaneito oli meillä myös hoidossa. Siiri eksyi meille, koska sen omistaja muutti ulkomaille ja kissa jäi ilman kotia. Rodultaan Siiri on persialainen ja luonteeltaan tosi temperamenttinen ja erittäin äänekäs. Aluksi Siiri asui vain yhdessä huoneessa, koska se oli hyvin arka. Niistä tuli kuitenkin Zumban kanssa kaverit lopulta. Siiri oli meillä noin neljä kuukautta, sillä omistajan oli omista syistään palattava aikasemmin. Nykyään Siiri on päässyt sieltäkin uuteen kotiin, jossa sillä on kavereinaan muita kissoja. Meillä ollessaan Siiri sai lisää massaa (niin laiha kun oli ollut), oppi syömään kunnolla sekä reipastui paljon.


Sinna

Sinna-ponia ollaan nyt käyty hoitamassa nelisen vuotta. Rodultaan poni on shetlanninponi. Sinnasta on tullut tosi tärkeä ja se on opettanut paljon näiden vuosien aikana. Jos ei oltaisi koskaa tavattu Sinnaa, ei meillä Onniakaan olisi, koska Onni on Sinnan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa varsa. Tämä poni ei siis ole meillä omistuksessa, vaan ollaan käyty sitä vaan hoitamassa ja liikuttamassa.

Muita huomion arvoisia:


Aku: Siskoni nelivarvaskilpikonna, iältään reilu kolmikymppinen.




Jurtti (ylempi kuva) & Täplä: Siskoni gerbiilit, jotka haettiin vuonna 2009. Nämä olivat äiti ja tytär sekä ihan rekisteröityjä yksilöitä. Molemmat ovat jo kuolleet.


Minnimanni: vuonna 2008 syntynyt shetlanninponitamma, jota hoidettiin pari vuotta. Minni oli silloin vuoden ikäinen ja todella haastava luonteeltaan. Poni opetti paljon kun sitä koulutti, ja oli niin palkitsevaa huomata tämän pikkuisen kehitys. Nykyään Minni asustelee jossain päin Suomea, meidän omistuksessa tämä ei ole koskaan ollut.


Jade: Reilu kymmenvuotias shetlanninponi, jota ollaan reilu vuosi hoidettu ja liikuteltu. Aluksi Jade oli tosi kiltti ja melko tylsä luonteeltaan, mutta löytyi siitäkin temperamenttia ja luonnetta!


Julle: Jaden varsa, jota kesä 2012 hoideltiin ja koulutettiin. Julle ja Onni oli tosi hyvät kaverit, mutta jouduimme viemään Onnin kuitenkin toiselle tallille. Julle asustelee samalla tallilla vieläkin, missä silloin.


Onhan näitä tärkeitä nelijalkaisia vuosien aikana ollut. Osa on jo elämästäni poistunut, mutta toivottavasti jäljellä olevat pysyvät täällä vielä mahdollisimman pitkään! :)

Kuvien ettimisessä meni kyllä aikaa, koska mun kuvat on ihan sekasin ja joitain ei ees tällä koneella ole. Enempää en voi tähän postaukseen enää aikaa kuluttaa, joten haastan nyt kaikki eläinrakkaat tekemään tämän haasteen! Ilmoitelkaahan kommentteihin, jos olette tämän jo tehneet/aiotte tehdä! :)

6 kommenttia :