torstai 30. tammikuuta 2014

SUROK 25.-26.1.

Toivottu postaus viime viikonlopun kissanäyttelyistä tulee tässä! Postaus on melko kuvapainoitteinen, mutta tietenkin kissänäyttelyistäkin voisin selittää vaikka kuinka. Pidemmittä puheitta suoraan asiaan! Ja tosiaan valmistautukaa kuvapaljouteen.

Suomen rotukissayhdistys järjesti 139. ja 140. kansainväliset kissanäyttelyt Lahdessa. Koska asutaan ihan lähellä, niin mentiin totta kai Zumban kanssa mukaan. Kissoja paikalla oli molempina päivinä noin 700, ja edustettuna oli siis kaikki FiFen hyväksymät kissarodut. Mun kuvista tätä kissojen paljoutta ei näe, sillä keskityn aina "oman rodun" kategorian kuvaamiseen. Eli siis ykköskategorian, koska siihen Zumba kuuluu muiden persialaisten ja exoticien kanssa. Ihastelkaamme siis näitä upeita persialaiskissoja!:)

Lauantai:

Näyttelypaikalla oltiin 7.30 jonottamassa eläinlääkärintarkastuksiin. Sen jälkeen kissalle häkki pystyyn ja valmistautumaan tuomarille. Arvostelut alkoi joskus 10 aikaan, ja me oltiinkin heti ekana tuomarilla. Zumballe ei sattunut mikään hirveän hyvä tuuri, koska tuomarilla oli tuomarioppilas, jolle sitten piti näyttää kuinka kissoja käsitellään pöydällä. Ja Zumbahan ei pidä liiasta nostelusta, joten hän kyllä maukui joka kerta kun käänneltiin ja nosteltiin:D Muuten Zumba osasi kyllä pysyä kerrankin pöydällä hereillä ja jopa innostui leikkimään, mikä on ihan outoa näyttelyissä. Kissa sai myös hyvät arvostelut, mutta hävisi tuomarin paras -valinnoissa persialaiselle. Kuitenkin saatiin kunniamaininta:)




Zumba sai tutustua lauantaina myös uuteen tuttavuuteen Elvis-exoticiin. Zumba oli ihan innoissaan, koska Elvis oli ensimmäinen kissa, joka ei heti sähise sille:) Ihania muuten nuo exot kun nuuhkivat toisiaan, niin niitten naamat on ihan vastakkain:D




Yläkuvassa Elvis, alhaalla muutamia persialaisia ja yksi exotic loppukilpailusta.



Sunnuntai:

Sunnuntaina ei tarvinnut raahautua paikalle kun vasta ennen yhdeksää, luksusta :D Arvostelut alkoi puoli 10, ja oltiin taas aikalailla ekojen joukussa tuomarilla. Sunnuntain tuomari tykkäs kissasta tosi paljon, vaikka nyt on karvanlähtö ja hännästäkin on kaikki karvat kadonnut. Zumba sai taas hyvät arvostelut ja kunniamaininnan palkinnoksi. Zumba oli taas tosi hyvin hereillä koko ajan, mistä saa kyllä olla ylpeä! Tuomarin parhaaksi ei päästy tänäänkään, koska perskit ne vie vaan voiton.





Zumba vietti muuten varmaan kolme tuntia istuen tuolilla. Hän kun ei missään nimessä halunnut joutua häkkiin yksin, vaan istua tuolilla kaikkien nähtävänä. Siispä kissa vei yhden tuoleista, ja me vuorotellen seisottiin. Niinhän se menee, että kissa kaiken edelle..:D Hyvin se siinä pysyi ja jopa nukkui, mitä kaikki näytteilleasettajat ja yleisö ihmetteli; "Miten se onkin noin rauhallinen?" Voi kuulkaa, jos vaan näkisitte mitä se kotona tekee, ette olis enää tuota mieltä!:D


Siinä se nukkuu ^^ ♥ Alla taas muutamia persialaisia loppukilpailussa sunnuntaina. Ihania karvapalloja!



Kaikenkaikkiaan oli tosi mukava viikonloppu! Mukavia ihmisiä, upeita ykkösen kissoja sekä tottakai Lahti-hallin ihana valaistus, jonka avulla kuvienotto on taivaallista. Kotona saikin sitten huomata taas, että eipä ne kuvat nyt niin hyviä olekaan. No näillä mennään:)

Saatoin unohtaa jotain oleellista tästä tekstistä, koska oon aika väsyny nyt koeviikon jälkeen. Mut tänään alko viikonloppu, ihanaa! Jos tulee jotain kysyttävää näyttelyistä tai Zumbasta tai muusta, niin kommenttia vaan! Muutenkin saa toki kommentoida, mitä piti kuvista ja postauksesta:) (Jos nyt kukaan pääsi tänne asti:D)

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kissakynnet kissanäyttelyyn

Minäpäs tein jotain, mistä ansaitsen mitalin. Sellasen voi mulle lähettää osotteeseen...

En tiiä huomasko kukaan, että viimeset pari viikkoa mentiin blogin puolella lähinnä yksivärisillä kynsillä? Ja että blogin kuvat oli otettu oikeesta kädestä vasemman sijaan? Hommahan oli niin, että aiemmin esittelemäni käsinmaalattu Zumba oli kynsillä koko tuon ajan. Kyllä, mä pidin sitä kynnellä kaksi viikkoa ja yhden päivän. Kyllähän se kärjestä kului ja ah mikä kasvuraja tulikaan, mut nekin oli paikattavissa. Lopuks mulla tais olla joku neljä kerrosta päällyslakkaa tuossa kynnessä, huh.

Ja miksikö pidin sitä niin kauan? En ollenkaan ajatellu silloin sitä tehdessä, että ehkäpä ei kannattais vielä vaan sitten ennen näyttelyitä. Mä meinaan halusin lopulta tuon kissan olevan näyttelyissä kynnellä. Joten mä suojelin ja varjelin sitä kun lastani kaksi viikkoa peitellen sen säännöllisesti uudella päällyslakkakerroksella. Mulle sanottiin monesti, että jos ottasit ton pois ja tekisit näyttelyyn sitten uuden. TEHKÄÄPÄ ITE, tuo oli ihan kamala tehdä:D

Zumba sai kaverikseen tekstuurilakkaa sekä tassuja. Zumban pohjalla sekä pikkusormissa oli lakkana OPI:n Don't Pretzel My Buttons, ja lopuissa sitten IsaDoran Chameleon Crush. Laitoin tassukynsiin ensin Pretzelin päälle pikakuivattajan ja sen päälle sitten tassut dotting tooleilla. Kivasti tassut jäi siis koholle ja karheiksi taustan ollessa kestävä ja kiiltävä. Oikeessa kädessä mulla oli Zumbankin tilalla tassut, jotka tosin tein aika hätäisesti, mikä kyllä näkyy.



OPI- Don't Pretzel My Buttons (Germany)
IsaDora Sugar Crush - Chameleon Crush

Oumaxin akryylimaalit

En olis kyllä ikinä uskonu voivani säilyttää kissaa kynnellä niin kauaa. Ja parastahan tässä oli se, että niin monen lakkakerroksen jälkeen sain se irti yhtenä levynä! Säästyin siis maalauksen tuhoamiselta; nyt se on mulla aina tallella. Oon tosi tyytyväinen tuosta, koska luultavasti olisin itkua vääntäen poistanu sen kynneltä:D

Maalatun Zumban postauksen voit lukea täältä. Kyseisessä postauksessa on myös lisää Pretzelistä. IsaDoran tekstuurista lisätietoja löytyy taas tästä postauksesta. Myös lupaamani näyttelypostauksen toteutan lähiaikoina, luultavasti koeviikon jälkeen (eli torstaina varmaankin)! :)

lauantai 25. tammikuuta 2014

Didgeridoo Your Nails?

Arvonnasta taannoin saamani OPI on vanhasta Australian-kokoelmasta, joka julkaistiin luultavasti vuonna 2007 tai 2008. En oo ihan varma, sillä tarkkaa ajankohtaa en löytänyt. Koko kokoelma on mulle ollutkin ihan vieras, koska OPI-lakat löysivät tien sydämeeni vasta pari vuotta sitten.

Didgeridoo Your Nails? löysi kuitenkin tiensä mun luokse pari kuukautta takaperin, ja pääsi viimein kynsille. Onhan mun pitäny tämä testata jo ajat sitten! Ja vaikka lakka ei alussa pullon perusteella suurinta ihastusta herättäny, niin ai että kun mä rupesin tykkää tästä kynsillä!



OPI - Didgeridoo Your Nails? (Australian)

Väriltään tää on korallinpinkki, josta löytyy shimmeriä kultaisena sekä roosana. Koostumukseltaan lakka on taas todella vaikea määritellä. Pelkkä shimmer tää ei ole, vaan vaikuttaa hieman metalliselta. En osaa kyllä tarkasti sanoa, koska nää tällaset on just niitä kaikista vaikeimpia koostumuksen perusteella! Saa toki kertoa, jos joku tietää oikean nimen tälle:)

Yleensähän tällaisen samanlaisen koostumuksen omaavat lakat peittävät heikosti ja siveltimen vedot jää näkyviin. Didgeridoo tekee kuitenkin poikkeuksen; ekalla kerroksella tää oli ihan kamala, mut toka peitti jo tosi hyvin. Laitoin silti kolme kerrosta, koska tarkkaa katottuna kynsiraja näkyi vielä. Myöskään siveltimen vedot eivät näkyneet lopputuloksessa, ihan huippua! Pieni miinus tulee kuivumisajasta, joka oli vähän hidas, mut se annettakoon anteeks näin upealle lakalle.



Ja yllätys oli sinänsä sekin, että tuo pullossa oleva shimmer näkyi myös kynsillä. Ehkäpä johtuu myös koostumuksesta, koska OPI:n cremeissä jotka sisältää shimmeriä, shimmer ei näy kynsillä hyvin. Kuvissakin näkyy shimmeriä, voi jestas kun tää on hyvä lakka! Tietenkin vähän jäi sitä kultaista puuttumaan, sillä lakka ei ole kokonaan kaikissa kuvakulmissa noin pinkki. Alla oleva pullokuvakin on liian tumma, mut muuten en saanut shimmeriä siinä näkymään.


Musta on aina kiva saada lakka, joka on jonkun muun valitsema/lahjoittama, koska pullossa ei niin kivalta näyttävät lakat voivat jäädä testaamatta. Niistä voi kuitenkin paljastua helmiä, kuten tässäkin tapauksessa. Kyseinen lakka tuskin olis muuten ikinä löytänyt mun luo ellen olis sitä saanut. Nyt oon niin happy, koska tää on aivan ihana yksilö ja saa säilyttää paikkansa OPI-hyllyssä!:)

torstai 23. tammikuuta 2014

Fade to Greige vs. Pillow Fight

Yksivärisillä kynsillä on menty - ja mennään edelleen. Nyt olis täälläkin puolella kaksi Ciatén cremelakkaa esittelyssä. Suosikkisävyjä näistä kumpikaan ei äkkiseltään ole ollut, ja tuskin olisin ostanutkaan, jos eivät olisi joulukalenterissa tulleet. Siispä vertailussa kaksi hyvin erikoista lakkaa mun kynsillä: Fade To Greige ja Pillow Fight.


Ciaté - Fade To Greige

Fade To Greige on itse asiassa ollut mun kynsillä jo ennenkin, mut silloin koristelujen kanssa. Nyt otin lakan yksinään testiin ihan mielenkiinnosta. Väriltään tää on tummanruskea, joka mun mielestä taittaa hiukan violettiin. Ihan perus tummanruskea nimittäin ei oo kyseessä. Erikoinen ja ehkä enemmän syksyyn sopiva sävy, joka peitti ihan nätisti kahdella kerroksella. Vähän meinasi raidottua, mutta ei mitenkään pahasti.

Ainut miinus lakassa tulee sen pysyvyydestä, koska tää lähti heti seuraavana päivän kulumaan kärjistä ja pian myös lohkeili. Tumman lakan kanssa kun kärkikulumakin loistaa oikeen.


Ciaté - Pillow Fight

Pillow Fightiin tykästyin tosi paljon! Likainen violetinharmaa creme on mulla kynsillä aika vieras enkä tiiä sopiiko hyvin, mut tykkään tästä sävystä tosi paljon:) Talveen sopiva sävy ehdottomasti, ja mulla onkin tiedossa, mihin voisin tätä seuraavaksi käyttää.

Koostumus ei ollut mitään parhautta, koska heti ekaks lakka oli tosi ohutta ja raidoittuvaa. Se kuitenkin johtui ihan siitä, etten ollut ravistanut pulloa tarpeeksi. Meinaan Ciatén cremeissä on just tää ongelma, että jos ei tarpeeksi ravista pulloa, niin väri jää pohjalle. Ja mä muuten ravistan kaikki lakat ihan kunnolla ennen käyttöä, mut ilmeisesti sekään ei aina Ciatélle riitä.. Lopulta sain kuitenkin lakasta peittävää, ja kaksi kerrosta riitti mun kynsille. Tosin päällyslakan jälkeen huomasin, että jotkut kynnet jäi hiukan kirjaviksi, mut annoin asian olla. Sen siitä saa kun lakkaa pimeessä:D


Näistä kahdesta erikoisemman värisestä lakasta enemmän mua miellytti Pillow Fight. Fade To Greigekin on kiva, esimerkiksi tykkäsin siitä tosi paljon tässä lakkauksessa. Molempien lakkojen alla on muuten Trindin Nail Repair ja päällä Seche Vite.

Oon kirjottanut tän postauksen nyt jo varmaan kaks kertaa, joten sitä vois vaikka mennä kohta nukkumaan. Onneks huomenna on vapaapäivä ja hei, mä selvisin kauheesta alkuviikosta! Nyt siis hyvillä mielin viikonlopun viettoon:)

Kumpis lakka miellyttää lukijoiden silmää enemmän?:)


maanantai 20. tammikuuta 2014

Edessä hiljainen viikko

Alkaneelle viikolle ei kannata asettaa suuria odotuksia, koska mulla alkaa keskiviikkona koeviikko ja oon jo nyt ihan pulassa sen kanssa. Lisäksi viikonlopun kissanäyttelyt sekä yritysjutut painaa päälle, ja äskenki vietin 1,5 tuntia kissaa pestessä, joten se tän illan opiskeluista. Enköhän mä jotenki selviydy tästä viikosta, vaikka sitten huonoin tuloksin!

Kynsiä ei ole esiteltävissä, mutta koska Zumba oli eilen niin kuvauksellinen, aattelin kertoilla vähän kissan kuulumisia kuvien merkeissä. Nämä postauksen kuvat on otettu kun herra valvoo pakastimen sulatusta. En muuten tiiä, miten näistä kuvista tuli näin värittömiä..



Zumballa on siis viikonloppuna näyttelyt Lahdessa, ja tänään tehtiin näyttelypesu sille. Rasvanpoistaja, kolme shampoota ja hoitoaine sekä ikuisuudelta tuntuva kuivaus - ja kissa on harjausta ja trimmausta vaille valmis! Aikaa kului kiitettävästi, varsinkin kun tänään ei oltu yhteistyönhaluisia. Yhessä vaiheessa kissa roikku jo mun paidassa ja olkapäässä, mut jos kynnenjälkiä rinnassa sekä paidan rei'ittymistä ei oteta lukuun, niin ihan hyvin meni. Lähtihän pojasta taas karvaa ja jos ei oltais jo ilmottauduttu tuonne, niin ei kyllä näyttelyihin lähdettäis. Mutta eipä me mitään näyttelymenestystä odotetakaan :)

Muuten Zumballa menee hyvin, jos ei lasketa karvanlähtöä. Tänä talvena sekään ei ole ihan mahdoton ollut, mitä nyt häntä näyttää ihan rotan hännältä.. Onhan tuossa karvaa silti kiinni ja kuvio erottuu, joten kaikki hyvin. Naama kyllä kaipaa trimmaamista, kun meinaa vielä vähän tuimalta näyttää :D Onneks mulla on perjantaina vapaapäivä, niin kerkee vähän rentoutumaan ennen rankkaa viikonloppua - ja ehtii myös tehdä kunnon kampauksen Zumballe.




Pitääkin sitte näyttelyitten jälkeen kirjotella lisää, jos vaan teitä kiinnostaa? :) Näyttelykuvia ainakin kynsien ohella tulee varmasti.

Viettäkäähän kiva viikko, tai ainakin parempi alkuviikko kun mulla! :)

perjantai 17. tammikuuta 2014

Chameleon Crush

Aiemmin kerroinkin kotiuttaneeni ekan tekstuurilakkani IsaDoralta. Moni merkin tekstuuri on kyllä ollut tosi kivannäkönen, mut en todellakaan osta niin kalliita lakkoja. Alennuksesta sentään yhden kivan löysin, mut pitäishän tolle kaveri saada, kun muuten on hyllyssä niin yksinäinen.. :D

Chameleon Crush sykähdytti ehkä eniten IsaDoralta, joten se piti myös äkkiä saada kynsille. Edelliset kynnet sai siis väistyä muuten, paitsi että mun oli pakko jättää Zumba-kynsi vielä, koska tykästyin siihen varsinki loppuvaiheessa niin paljon! Kyllä se sitten seuraavaks lähtee pois, mut saa vielä vähän aikaa olla, vaikka ei sovikaan tekstuurin kanssa yhtään yhteen.




IsaDora Sugar Crush - Chameleon Crush

Chameleonia laitoin aluslakan päälle kaksi kerrosta, joista jälkimmäinen oli ehkä vähän liian paksu. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä tässä tekstuurissa pinta muuttu silti täysin mattapintaiseksi, toisin kuin OPI:n tekstuureissa. En kuitenkaa osannu jotenki yhtään lakata IsaDoran sudilla; ihan liian leveä! Ja lisäksi se piti työntää oikein syvälle pulloon jotta lakkaa sai lisää. Kuivumiseltaan Chameleon oli aika samanlainen kun mun muutkin tekstuurit, mut tästä jäi sileämpi pinta kun muista.


Kameleontti myös yritti piiloutua kuvissa huomaamattomaksi, joten vihreä glitter näkyy melko heikosti. Ja oikeesti, tää on tosi vaikee kuvattava. Kynsille lakka myös kuivui loppuen lopuksi vaaleammaksi mitä pullon perusteella olisi voinut olettaa. Pikkuvikoja, tykkään tästä silti paljon!:)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Let's Zumba!

Kaikkihan alkoi siitä kun mulle sanottiin kynsien olevan nykyään tylsiä. Tuolle kommentille ei voinut olla nauramatta, enkä myöskään ottanut sitä pahalla. Ja oonhan mä tiedostanu, et nyt kun aika tosiaan on rajallinen, niin yleensä päädyn vaan testaamattomaan lakkaan ja glitteriin. Siispä otin sen haasteena ja viikonloppuna halusin tehdä jotain monimutkaisempaa, nimittäin maalata kynsille tällaisen:


Kuva © Tessa

Muutaman tunnin, niskakivun sekä päänsäryn jälkeen sain yhden kynnen valmiiksi. Se näyttää hienolta, kun katsotte sitä tältä etäisyydeltä:


Okei, saatte lähempääkin kuvia. Tuosta ei tosiaan meinannut tulla yhtään mitään. Maalasin kissan Oumaxin akryylimaaleilla, mut hermot meni viimestään siinä kohdassa, kun puolen tunnin yrittämisen jälkeen mun piti uusia koko kynsi. Lisäksi mulla oli käytössä vaan päävärit, joten ruskean sävyt piti sekoittaa itse. Voi sitä turhautumisen määrää, ja välillä olis tehnyt mieli luovuttaa. Meinaan tunnin väkertämisen jälkeen tuo näytti vieläkin ihan kamalalta. Oon kuitenkin tyytyväinen etten lopettanu!



Kynsille testasin nyt ekaa kertaa Trindin Nail Repairia, jonka pitäisi toimia hoitavana aluslakkana. Laitoin pohjalle kerroksen tuota samalla kun luin arvosteluja tuotteesta: "sain tästä allergian...voi aiheuttaa kutinaa ja kirvelyä...pitää poistaa heti kynsiltä, jos alkaa kutista..." Niimpä musta tuli tosi vainoharhanen; kutittaaks mun kättä vai kuvittelenko vaan? Loppuen lopuksi mitään oireita tuote ei aiheuttanut, onneksi. Laitoin Nail Repairin päälle vielä Ciatén aluslakan, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Aluslakkojen päällä on kaksi kerrosta OPI:n Pretzeliä, johon oon ihan täysin rakastunu. Niin täydellinen beige laadultaan! Nyt tuo vaan kuivui tosi hitaasti, johtuneeko sitten Trindistä, koska Ciatén supernopeesti kuivava aluslakkakin kuivui hitaammin Trindin päällä. Hitaan kuivumisen pelasti kuitenkin Seche Vite, joka on myös kissan päällä. Tosin toinen kerros ei olisi ollut pahitteeksi, koska hieman epätasaseks jäi pinta.


Lakkauksien helpoimman ja nopeimman vaiheen jälkeen oli siis kissan vuoro. Luulen, ettei tarvitse kertoa kuinka monta tuntia tuota tein, sillä varmasti kaikki olisivat ihan ihmeissään: niin kauanko sä tollasta helppoa kissaa väsäsit?

Nyt olis muuten tarvetta uudelle/uusille siveltimille! Mulla on Cesarsilta hankitut Sinan siveltimet, mut ne on liian leveitä. Kissankin maalauksessa se kapein sivellin oli ihan liian paksu. Kuka tietää jotain hyviä siveltimiä akryylimaaleille? Kapeita ja kohtuuhintaisia saisivat olla :)

Niin, ja ne käytetyt tarvikkeet vielä! Kerrankin otin kaikista kuvan.


Trind Nail Repair
Ciaté - Underwear
OPI - Don't Pretzel My Buttons
Seche Vite

Oumaxin akryylimaalit, pun., sin., kelt., valk., musta

Nyt mä meen kattelee instagramista hienoja maalailuja ja potemaan alemmuudentunnetta. Käykääpä vaikka katsomassa täällä, miten älyttömän upeita kynsiä! En oo nähny hienompaa maalausjälkeä muualla :)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Haaste + mikä ihmeen ostolakko?

Sain Fanilta tämän haasteen jo joskus marraskuun aikana, mut sen tekeminen siirtyi kynsien ja joulukalenterin myötä vasta nyt tammikuulle. Mut hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!:D

Tehtävänä on siis kertoa viisi asiaa joka kohtaan ja sen jälkeen laittaa viidelle eteenpäin. Kaikkiin kohtiin en ihan viittä saanut, mut pikkuvikoja. Ja tällä kertaa jaksoin myös laittaa tän eteenpäin!

5 asiaa joita tarvitset joka päivä:
♥ puhelin
♥ ruokaaa :p
♥ huulirasva
♥ hiusharja
♥ käsivoide

5 kirjaa joita suosittelet:
♥ Suzanne Collins: Nälkäpeli
♥ Cornelia Funke : Mustesydän
♥ Carita Forsgren: Auringon kehrä
(Luen tooosi vähän kirjoja, joten tuossa puolentoista vuoden ajalta kirjat, jotka oon lukenu. Huimat kolme kpl siis :D)

5 materialistista joululahjatoivetta:
♥ kynsilakat kelpaa aina!
♥ OPI-imuri (värissä Alcatraz...Rocks, tottakai)
♥ uusi kamera tai ees objektiivi
♥ irtonainen kovalevy, johon saisin kaikki kuvat
♥ ja toki huolisin myös kaikkea kivaa Onnille, nuo hevosten tarvikkeet kun tuppaa olemaan niin pirun kalliita..
(Ups, joulu meni jo. No ens jouluks sitte;))

5 adjektiivia jotka kuvaavat sinua:
♥ kärsimätön
♥ epäsosiaalinen
♥ toisinaan iloinen
♥ itsepäinen
♥ ystävällinen

5 elämänohjetta jotka antaisit muille:
♥ Ei kannata miettii liikaa, siitä seuraa vaan päänsärky.
♥ Ei kannatais asettaa ennakkoluuloja joka asiaa kohtaan.
♥ Vaikka kuinka vihaankin sanontaa, että asenne ratkaisee aina, se ikävä kyllä pitää paikkaansa
♥ Lainatakseni Ciatéa: Life is too short to wear boring nail polish.

Tää olikin yllättävän vaikee haaste! Kiitos kuitenkin Fanille tästä :)

Ainiin, heitänpä haasteella seuraavia:
Enail
Eekku
Ninni
Ansguu
Mia

Sitten toiseen asiaan. Mä aattelin joulukaleterin jälkeen alottaa ostolakon lakkojen suhteen. Kaikki meni hyvi siihen asti kunnes kaveri tuli sanomaan, että Sokosella on paljon kynsilakkoja alennuksessa.. (Chanelin ostin ennen tätä, mut sitä en vielä varsinaisesti laske lakon rikkomiseksi.) Siispä mun lakko katkes, mut vaan yhen lakan kotiutin!

Ja kynsiviilan kanssa. Mun kynsiviilahan sano naps, joten uudelle oli tarvetta. Sokoksella lasiviiloja oli vaan Trindillä ja Cailapilla, mut koska Cailapin viilasta on huonoja kokemuksia, päädyin taas ostamaan Trindin ryöstöhintaisen viilan.


Tuleehan tuossa kotelo, mut nyt mulla on niitä kaksi. Hintaa pelkällä viilalla + kotelolla on 22,50€, mut myynnissä oli myös paketteja, joissa tuli samaan hintaan vielä Trind Nail Repair. Siispä otin sellasen paketin, koska tuo Repairhan maksaa vissiin jotain 13€ yksin. Ja aattelin, että jos vaikka sillä saisin kynnet parempaan kuntoon kun ne on nyt aika huonona. Charming Nails -blogissakin oli hyvät arvostelut tuotteesta.


Lisäksi ainoana alelakkana kotiutin IsaDoran tekstuurilakan Chameleon Crush. Oon tuosta haaveillu jo pitkään, mut IsaDoran törkeen kalliiden hintojen takia en oo tekstuureja merkiltä ostanu. Nyt tuo oli kuitenkin n. 5€, jonka koin kohtuuhinnaksi. Ja onhan tuo upea lakka! Ootan vaan milloin pääsee kynsille asti:)

Sellasta tällä kertaa. Ehkä mä kuitenki jatkan ostolakkoa, sillä en koe, että nyt olis mitään hankittavaa.. Onhan se välillä vähän vaikeeta kyllä, mut tuskin oon asian kanssa yksin? ;D

perjantai 10. tammikuuta 2014

Matattu glitterliuku

En tykkää mustasta kynsilakasta. Se on aina niin synkkä ja lakkaamisessa saan ainakin ite olla tosi tarkkana, sillä haluan mahdollisimman vähän siistittävää. Musta kun värjää siveltimen, kynsinauhat ja kynsilakanpoistoaineen. Mikä olisikaan siis parempi synkkään talveen kuin lakata mustalla? Inspiraatio näihin kynsiin tuli täältä.

Liquid Leather on ihan ok musta, peittää kahdella kerroksella. Mä kuitenki tykkäisin yhden kerroksen mustasta, mut sellasta ei oo vielä eteen sattunu. Vähän hidashan tuo on nykyään kuivumaan, koska alkaa olla jo niin lopussa. Ja arvatkaa vaan miten mä tykkään lakata tuolla Chinan kapealla sudilla tällasta lakkaa, not.

Mustalle kaveriksi valikoitui kuitenkin ihana glitter Polka.com. Todella nähty lakka, joten esittelen sen siis muiden jatkona. Tarviiko mainita, että lakassa on kirkkaalla pohjalla violettia mikroglitteriä sekä sinisiä, pinkkejä ja violetteja hexejä? Ostin tän vasta ystävämyynnistä, vaikka hankintalistalla oli ollu jo kauaa. Ite ku herään aina niin myöhään kivojen lakkojen kohdalla, kuten myös tän kanssa, niin oisin halunnut tämän juuri silloin kun sitä ei mistään enää saanut.

Kuitenkin, Polkaa on kynsillä juuressa koittaen muistuttaa liukua. Kovin pitkäänhän mä maltoinkin pysyä pois näistä liu'uista :D Onhan muuten paksu kerros lakkaa juuressa, koska Polka ei lukeudu niihin tiheimpiin glittereihin. Koska glitterit ei meinanneet erottua mustalta pohjalta, lisäsin kynsille mattapäällyslakan, ja ai kun mä tykkään!



China Glaze - Liquid Leather
OPI - Polka.com (Euro Centrale)

Kiiltävästä pinnasta ette edes kuvia saa, koska ne epäonnistui. Ei näissäkään kuvissa kehuttavaa ole, mut mä en vaan osaa. Tai siis jaksa opetella. Glitteritkin näyttää valkosilta valon takia. Mulle kuitenki riittää että tykkään näistä ja näähän on yllättävän kivat mustiks kynsiks :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Chanel = täyttä rakkautta

Täällä kirjottelee yksi erittäin rakastunut ihminen. Ja kai jo otsikosta voi jotain päätellä?;)

Kirjotin viime keväänä postauksessa mun uusista Chanel-kynsilakkakuorista iPhoneen. Onhan nuo nyt ollut jo hyvän aikaa mulla, ja koko sen ajan oon vaan haaveillu omistavani tuon kuorissa esiintyvän kynsilakan. Kun jouluna vielä sain lahjakortin, niin päätin hankkia lakan viimeinkin. Ja on se vaan niin ylellistä omistaa Chanelin kynsilakka! Tällasesta on vaan voinut haaveilla, ja nyt kun alennukset ja lahjakortti mahdollisti oston, niin en voinut jättää tilaisuutta väliin. Oon niin happyhappyhappy, nyt mulla on tismalleen puhelimen kuorienvärinen kynsilakka :)

Innostuin vähän kuvailee lakkaa ja kynsiä, hups :D




Kynsillekin tuo oli pakko vielä samana päivänä saada, joten vesimarmoroinnit sai lähteä ja nopeesti! Rakastuin niin syvästi lakkaan, että jos joku väittää jonkun pinkin lakan olevan parempi, en usko.



Chanel - 519 Rose Exubérant

Aluslakan päällä lakkaa on kaksi kerrosta. Lakka on todella pigmenttistä ja peittää jo ekalla kerroksella hyvin, mut täydellisyyttä hakiessa tarvitaan kaksi. Kuivumisnopeus on ihan parhautta ja voi sitä kiiltoa 8) Mun oli kuitenkin pakko laittaa päällyslakka, koska pelkään aina ettei lakat pysy ilman sitä. Tästä tuli heti mun uusi suosikkipinkki, ihan täydellinen lakka!

Lakassahan on valekorkki, jonka alta paljastuu huomattavasti pienempi ja lakkauksessa helpompi korkki. Chanelin suti oli kyllä paljon kapeampi, mitä odotin. Luulin sen olevan leveä, mut olikin tosi kapea. Ei se kyllä yhtään haitannut, koska lakan koostumuksen ansiosta sitä oli helppo levittää. Ja eipähän ainakaan ollut liian leveä suti mun kapeille kynsille.


Jos kaikki Chanelit on tällaista rakkautta, voisin huolia vaikka useammankin. Mutta kohtuus kaikessa, ei mulla olis joka kerta 30 euroa tuhlattavana yhteen lakkaan :D Tää yks nyt vielä menee, koska olihan tää ihan pakko saada noiden kuorien takia!


Muita Chanelin lakkoihin rakastuneita? :)