sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Haastetrio 2015 / tammikuu: kuivamarmorointi

Viimevuotinen kuukausihaaste vesimarmoroida oli mulle miellyttävä haaste (mutta ei kuitenkaan kaikille), ja tehtäväluonteinen kynsienlakkaus jäi sen myötä viehättämään. Niinpä haastehommat jatkuvat tänäkin vuonna, mutta nyt vain useammalla aihealueilla ja myös isommalla porukalla. Fani ja minä, jotka olimme mukana E-S:n vesimarmorointihaasteessa, jäimme kaipailemaan uutta vuosihaastessa ja kehittelimme yhdessä E-S:n kanssa nyt käynnistyvän Haastetrio 2015:n.

Haastetrio 2015 sisältää kolme eri aihealuetta, joista yhden toteuttaminen kuukausittain riittää haasteeseen osallistumiseksi. Asu & kynnet -aihe käynnistyy Fanin blogissa, E-S korkkaa Kirjalakkaus-teeman, ja minä aloitan kuivamarmorointihaasteen. Joka kuukausi ainakin yksi meistä kolmesta julkaisee oman toteutuksensa haasteesta heti kuun alussa ja postauksen loppuun tulee linkkikokoelma, johon kukin osallistuja voi sitten liittää oman blogipostauksen haastekynsistä. Ei siis ole väliä, mihin näistä kolmesta teemasta kynnet kuuluvat, kaikki linkitetään silti saman kuukauden alle.


Ja koska elämme somen aikakautta, niin #haastetrio2015 -tagia käyttämällä esimerkiksi Instagramissa kaikki haastekynnet löytyy yhdestä paikasta.

Bannerit on vapaasti käytettävissä, mikäli haasteeseen osallistutte. Jokaiselle kolmelle aiheelle on oma bannerinsa ja lisäksi tein pienen bannerin, jonka voi liittää vaikkapa blogin sivupalkkiin. Täysikokoiset versiot löytyvät seuraavista linkeistä: kuivamarmorointi, asu & kynnet, kirjalakkaus ja pieni banneri.


********


Niin siinä kävi, että mä päädyin kuivamarmorointiin. Heitin joskus kesällä tehtyäni ekat kuivamarmoroinnit, että ehkä pitäis tulevana vuonna ottaa vesimarmorointihaasteen tilalle kuivamarmorointihaaste, ja tässä sitä ollaan. Vesimarmorointi on ollu mulle mieluista puuhaa, jossa onnistunkin, mut kuivamarmorointi on ihan toinen juttu. Tuskaa tuotti jo nämä tammikuun marmoroinnit.

Ihailen suuresti Sveta Sandersia, joka tuntuu osaavan täydellisesti niin vesimarmoroinnin kuin kuivamarmoroinninkin. Siis oikeesti, miten joku voi tehdä niin täydellisiä marmorointeja? Erityisesti kuivamarmoroinnit on kiinnittäneet mun huomion, mikä on osasyynä tähän haasteeseen. Käykää katsomassa Svetan Instagram-tili, niin upeita kuvia ja kynsiä!

Kattokaa silti eka nää mun kynnet, sillä Svetan tekemien jälkeen nää ei näytä miltään:D En vaan ymmärrä, miten tässä voi onnistua; ensin mulla lähteen pohjalakka vetäytymään kokonaan pois jättäen kaljuja kohtia ja mikäli ei jostain syystä tuu kaljuja kohtia, niin kuvio epäonnistuu. Toteutin kuivamarmoroinnin pienipäisellä pilkkutikulla, onko vika siinä?



Pohjalla on ensin kaksi kerrosta Ciatén Strawberry Milkshakea, joka on nätti vaaleanpunainen creme. Lakka on hiukan haastava levitettävä, mut suuria ongelmia ei tullut sen kanssa vastaan. Annoin pohjien kuivahtaa ja lisäsin kolmannen kerroksen, minkä jälkeen laitoin kärkiin Sorry I'm Fizzy Todayta. Ja piirtelin nuo kuviot. Ja metsään meni. Okei, keskarin kynsi on ihan kiva:)

Värit on kyllä söpöt, mut aion helmikuuta varten kattoa kaikki mahdolliset tutot kuivamarmoroinnista, jotta tajuaisin. Ja kertokaa toki, jos tiiätte miten tää koristelu toimii!


Ciaté - Strawberry Milkshake
OPI - Sorry I'm Fizzy Today

Outoa tehdä haastetta, joka on tosiaankin haasteellinen. Voi kun mä kaipaan jo näin tammikuussa viime vuotta ja vesimarmorointihaastetta:D

Huh, olihan tekstirikas postaus! Jos siitä huolimatta jäi jotain kysyttävää haasteeseen liittyen, niin kysykää ihmeessä:) Alla on vielä tuo linkkikokoelma, johon voi osallistuessaan linkittää postauksen haastekynsistä. Valitettavasti kuvallista likkisysteemiä ei saatu tähän, joten mennään tällasella vähän tylsemmällä versiolla.





36 kommenttia :

  1. Oho, tosi hyvin onnistuneet! Liekehtivää vaaleanpunaista, joo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Liekkikynnet sais tehtyä ihan vaan värejä vaihtamalla, mut en uskaltanu testaa niin erivärisillä lakoilla;D

      Poista
  2. Mun mielestä nuokin kynnet on onnistuneet hyvin.. mun kuivamarmoroinnit usein kaatuu siihen, että en osaa lopettaa ajoissa, ja värit sekoittuvat liikaa yhteen ja lakkauksista tulee liian paksut...

    teidän haaste kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja pitää katsoa, jos laittaisin sen myös toteutukseen... aihealueet on ehkä itselleni niitä vähän vaikeampia, mutta eiköhän sitä jostain aina inspiroituisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! Kyllä mä jouduin uusimaan melkeen kaikki kynnet kertaalleen kun kävi juuri niin, että värit sekottu eikä kuviosta ollu tietoakaan:D
      Jos vaan yhtään innostaa, niin mukaan vaan! Mullekin kuivamarmorointi on vaikeeta, mut sitä varten tätä toteutanki, että oppisin:)

      Poista
  3. No hei nuohan on toosi hienot ja söpöt! Mää yritin kesällä kuivamarmorointia ja siitä synty pelkkää ruskeaa sotkua, ku laitoin niin montaa väriä.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! :) Joo mä ainakin kokeilen näin alkuun ihan vaan kahdella värillä, sillä luulen myös saavani sotkua aikaan muuten:D

      Poista
  4. Hienot! Mulla ei ikinä ole kuivamarmorointi onnistunut. Ihan sama millaista tikkua käytän, kynnelle tulee kaljuja kohtia. Muistelisin nähneeni, että Sveta Sanders ois tehnyt noita kuivamarmorointeja muoville (tms) ja sitten siitä leimadecaltyyppisesti vaan leikannut palat kynsille. Saatan tosin sotkea johonkuhun toiseenkin nimekkääseen kynsitaiteilijaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:)
      On juu Svetakin mun mielestä ensin muoville tehnyt välillä. Kokeilin sitä kesällä, enkä onnistunu silti:D No ehkäpä tän haasteen myötä kokeilen uudestaan!

      Poista
  5. Hieno lakkaus! Mulla ei kans tuo kuivamarmorointi taho onnistua. Vesimarmorointi kyllä onnistuu, ellei satu huonoa lakkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vesimarmorointi on kyllä ihanan helppoa tähän verrattuna:D

      Poista
  6. Oi että, tosi onnistuneethan nuo on! Vautsi :) Pitää kyllä itsekin lähteä tähän mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja tervetuloa mukaan, kiva kun muitakin innostaa!

      Poista
  7. Nää on tosi ihanat :) söpöt värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Värit sopii tosiaan hyvin yhteen:)

      Poista
  8. nää on söpöt <3 alko tekemään mieli kylmää mansikkapirtelöä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä vaan! Mullakin tekee mieli mansikkajätskii :p Kiitoksia!

      Poista
  9. Näähän on tosi söpöt! Mun mielestä oo mitenkään epäonnistuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitä vaan on ite niin kriittinen, kun kaiken pitäs onnistuu täydellisesti aina.. Mutta kiitos:)

      Poista
  10. Kuivamarmorointi kieltämättä vähän jännittää mua... ehkä kun siinä on tuo marmorointi-sana, niin siitä jo tulee pieni tuskanhiki pintaan. Mutta ehdottomasti kokeilen tätäkin joku kerta!

    Musta sä oot onnistunut kivasti. Joka kynnellä vallitsee ainakin sam tyyli. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillekin tää on vesimarmorointia helpompaa (ei tosin mulle), joten eihän sitä tiiä, jos tää olis sulle helppo:) Mun täytyy kans osallistua kirjalakkaukseen vaikkapa ens kuussa!
      Oi kiitoksia! Ja totta, ei hirmuisesti eroa toisistaan:)

      Poista
  11. Nämä kynnet ovat upeat eivätkä todellakaan epäonnistuneet. Hyvin valitut värit. Ihana utumaailma :). Saa nähdä uskaltaako tähän lähteä mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Toki lähdet mukaan - onhan tässä kolme aihetta, josta valita!

      Poista
  12. Mä tykkään näistä tosi paljon ja mun mielestä oot kyllä onnistunut hyvin!! :) Saa nähdä miten mä onnistun. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Oottelen sun versiota! :)

      Poista
  13. HaasteTrio, mikä mahtava idea ! Musta nää taas on tosi onnistuneet ! Teki mieli jopa alkaa apinoimaan, mutta päädyinkin sitten vähän eri toteutukseen...;) En ollutkaan aiemmin edes kokeillut ko. tekniikkaa, mutta tykästyin kyllä ihan kunnolla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! Kävinkin kattomassa sun kynnet ja hyvin oli nekin onnistuneet:) Onneksi haasteesta oli hyötyä muillekin, kuten sulle!

      Poista
  14. tää on kiva idea :) lasketaanks kelmutus kuivamarmorointiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, hyvä kysymys! Ite en kyllä sitä oikeestaan laskisi kuivamarmorointiin, sillä kuivamarmorointi tapahtuu kuitenki eritavalla. Siinä missä kuivamarmoroinnissa piirretään itse kuviot märkään lakkaan, niin kelmutuksessa vaan tuputellaan kelmunpalalla. Voihan tietenkin joku olla eri mieltä, mut mun mielipide on tämä:)

      Poista
    2. Kun mun mielestä joissain blogeissa sillä nimellä kulkenut niin en ollut tästä ihan varma :) joku selkeä ohje haasteen suhteen ois kiva! kerrotko mihin tulokseen päädytte niin pääsee suunnittelemaan haastekynnet? :)

      Poista
    3. Joo elikkä kuten jo mainitsin, niin ei lueta kuivamarmorointiin:) Kelmutus, eli saran wrap, on kuitenkin eri asia kuin kuivamarmorointi.

      Poista
    4. okei nyyh, alistun kohtalooni ':D

      Poista
    5. Siitä vaan harjottelemaan kuivamarmorointia! :D

      Poista
  15. Hei, hienothan näistä tuli! Mullakin tuli jotenkin liekit noista mieleen, vaikka värit ei ihan kovin tuliset olleetkaan. :) Kiitos muuten kivasta haasteesta, mäkin päätin lähteä mukaan! Yksi lakkaus kuukaudessa on ainakin helposti toteutettavissa. ;) Mun kirjakynnet löytyy blogista, täytyypä ehkä kokeilla kuivamarmorointia seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kun lähdit mukaan, mun täytyy käydä katsomassa sun toteutus:)

      Poista