torstai 5. maaliskuuta 2015

Do you want to build a snowman?

Ihastuin Disneyn Frozen-elokuvan Olaf-lumiukkoon jo ennen kuin edes näin elokuvan. Viimeistään elokuvaa katsoessa päätin, että Olafin haluan ehdottomasti maalata kynsille! Ajanpuutteen takia maalaaminen siirtyi ja siirtyi, mut viimein lomalla oli aikaa kaivaa siveltimet ja akryylimaalit esiin.

Tarkotus oli maalata vain yksi Olaf, mut en osannu päättää millaisen maalaan, joten tein sitten kaksi. Nimettömän Olafin maalaamisen aikana mulle tuli tosi paha olo, sillä niska ja hartiat meni entistä pahemmin jumiin. Niinpä jouduin pitää kunnon tauon, ja illalla kymmenen jälkeen maalasin toisen lumiukon keskisormeen. Harmittaa kyllä, etten voi hirveästi maalata juuri hartioiden takia..




En ollu maalannu kunnolla mitään sitten halloweenin, mut ihan yllätyin, kuinka hyvät maalauksista lopulta tuli! Ihastuin näihin kynsiin täysin, joten olivat kyllä kaiken vaivan arvoiset:) Ja kuten aina maalatuissa kynsissä, myös näissä paljastui kaikki virheet ja sotkut vasta kuvissa. En anna sen kuitenkaan haitata, niin paljon näistä tykkäsin!


Pohjalla on kaksi kerrosta Essencen That's What I Mint! -lakkaa, jonka voisin nimittää parhaaksi minttulakaksi. Onhan Kikon minttu myös huippu, mut tämä on sellanen kivan vaalea sävy. Myös koostumus ja laatu miellyttää kovasti tässä lakassa. TWIM myös sopi Olafille loistavasti taustaksi!


Jos joku ei ole vielä Frozenia nähnyt, niin suosittelen lämpimästi katsomaan. Ehdottomasti parhaita animaatioita mitä on tehty! Ja tietenkin Olaf on ihan paras ♥


Essence - That's What I Mint!

Oumaxi-akryylimaalit, sin., musta, valk., or.

50 kommenttia :

  1. Eikä miten suloiset! <3 Siis ihan huiput <3

    Ps. Kiitos otsikon, nyt soi päässä ja lujaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nena! <3
      Haha, no mut Frozenin laulut on ihania! Ja ole hyvä vaan :D

      Poista
  2. Olet kyllä taitava maalari, luulin ensin valmiiksi kuviksi! Tosi hienot ja minttu lakka on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ihanko tosi? Mun mielestä kuvissa näky virheet selkeemmin :D Mutta kiitos hurjasti! :)

      Poista
  3. Oo, Olaf. *halaa* Aivan ihanat kynnet, oot onnistunut tosi hyvin maalauksessa. :)

    VastaaPoista
  4. Wow! Siis apua miten taitava oot! Mä katoin eka, että nuo ois siirtokuvia, ne on niin täydelliset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan otettu tästä, voi kiitos paljon! <3 En olis uskonu onnistuvani näin hyvin! :)

      Poista
  5. Oih. <3 Nää on tosi söpöt. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olaf on niiiin sulonen aina :') <3 Kiitos Fani!

      Poista
  6. Aaaaw miten ihanat! Tosi hyvin kyllä maalaat!

    VastaaPoista
  7. Voi nää on ihan sairaan suloiset ^^,

    VastaaPoista
  8. Oletko sä ikinä kokeillut pilatesrullaa noihin niska-hartiakipuihin? Mulla säännöllinen rullailu on poistanut ihan kaikki jumit selästä ja hartioista.

    Mutta hauskat kynnet! Tosi söpikset :)

    Mäkin rakastan Frozenia, mutta mun milestä Olaf on aina ollut jotenkin tosi ärsyttävä :D Onhan sen olemus tollanen symppis, mutta leffaa katsellessa tekee mieli aina kelata ne sen laulut ohi kun, ne on jotenkin niin väkisinväännettyjä muka-hauskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kokeillu, oon yleensä vaan käyny hierojalla. Mut hei kiitti vinkistä, täytyy ehdottomasti tutustua tuohon! Ja kiitos muutenkin :)
      Mitä ihmettä? :D Mun mielestä se on aivan huippu! Mut eihän kaikki voi kaikesta tykätä, kai sä sentään Sven-porosta tykkäsit? Se on kans jotenki niin valloittava :D

      Poista
  9. Oot kyllä NIIN taitava maalaileen! Harmi että niskat jumittuvat, mut onhan toi kynnelle maalaaminen melko väkertämistä ja asento siinä ei ole mitenkään päin ergonominen :P Mäkin liputan ton pilatesrullan puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Onhan tätä tullut kyllä harjoiteltuakin ja kiva nähdä, että siitä on ollu hyötyä :)
      Ainoa tosiaan niska- ja hartiakivut.. Myönnän kyllä, että mulla on aina tosi huono asento kynsiä lakatessa :D Täytyy tosiaan tutustua pilatesrullaan!

      Poista
  10. Wau! Tosi söpöt! Oot kyllä tosi taitava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin piristävää, kun jaksat aina kommentoida! Kiitos hurjasti! :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Välillä voi vähän irrotella kynsien muodossa; eiväthän nää mitenkää aikuismaiset kynnet ole :D Kiitos!

      Poista
  12. Älyttömän upeet! Luulin eka lumiukkoja siirtokuviksi et aika hyvin onnistuneet maalaukset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän menee jo ihan sanattomaksi! :D Kiitos ja kumarrus!

      Poista
  13. Vaauuu!! Aivan älyttömän söpöt! Tosi upeasti oot maalannu nuo. :) Pitäis kyllä kahtua tuo Frozen ku kaikki sitä nii hypettää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät! Kiitos :)
      Kannattaa kattoo, se on niin hyvin toteutettukin!

      Poista
  14. Tosi ihanat kynnet! Tuo minttu on tuonne taustalle just sopiva. Itse en ole Frozenia nähnyt ollenkaan, pitäisi sekin asia joskus korjata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirka! Mietin aluksi, erottuuko valkoinen Olaf tarpeeks hyvin mintulta taustalta, mut onneks tausta olikin passeli :)
      Suosittelen kattomaan! :)

      Poista
  15. Upeat kynnet!! Minäkin katsoin noita maalauksia ensin valmiiksi siirtokuviksi :D Tosi taitavasti maalattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kai tää nyt on jo uskottava, et maalaukset meni nappiin :D Kiitos tosi paljon! :)

      Poista
  16. Tosi hienot! Jaksaisi itsekkin tuollaisia edes yrittää tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä haluisin aina tehdä kynsille vaikka mitä, mut monesti ei vaan jaksais, ja kun aikaakin menee niin paljon :D Tosin kynsien suhteen jaksan ihmeen hyvin, enkä esimerkiks lopeta heti kun ei onnistu (kaikessa muussa sitte luovutan aina senkin eestä)! :D

      Poista
  17. en vieläkään kestä näitä <3 niiiiin hienot <3

    VastaaPoista
  18. Voi apua, tosi hienot maalaukset! Ja tosi onnistuneet kynnet muutenkin. :) Ihana tuo minttu, ehkä pakko hankkia, jos tulee vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle! :)
      Kannattaa hommata se ehdottomasti nyt, kun noita lakkoja vielä saa! En yhtään tiiä, säilyykö tää minttu sävynä uusissa lakoissa.

      Poista