keskiviikko 6. toukokuuta 2015

31 day nail challenge | Day 5: Blue nails

En valinnut tälläkään kertaa suosikkilakkaani haasteeseen, vaan käännyin testaamattomien lakkojen puoleen. Sinful Colorsin Deep Blue Ocean on ollut käyttämättömänä yli kaksi vuotta *menee nurkkaan häpeämään*. Ostin tämän aikoinaan neljän muun kanssa OutletExposta, enkä silloin ollut missään edes kuullut merkistä. Tässä kuussa Sinfulit kuitenkin rantautuvat Suomeen, joten on hyvä aika esitellä merkin yksi glitterlakoista.


Deep Blue Ocean on sinipohjainen topperi, jossa on sinivihreitä glittereitä ja lastuja. Laitoin lakkaa kerroksen tummansinisen cremen päälle, ja kuten kuvista huomaa, jo yhdellä kerroksella tulee runsaasti glitteriä. Harmillisesti lastut jäivät tuntumaan päällyslakkakerroksenkin läpi, mutta ne sai hyvin viilattua tasaiseksi.

Keskareihin ja nimettömiin tein epämuodostuneita pilkkutikkukukkia harmaalla, ja ympärille lisäsin vanupuikolla glitteriä. Pidin kyllä kynsistä, mut ikävästi heijastukset paljastavat pienetkin epätasaisuudet ja saavat lakkauksen näyttämään sekavalta kokonaisuudelta. No mutta sitä se ei ollut, uskokaa tai älkää :)


Deep Blue Ocean on kyllä kaunis ja moniulotteinen glittertopperi, mut en silti oo vielä päättänyt sen kohtaloa. Aionko oikeesti käyttää sitä useinkin, vai lojuuko se taas seuraavat kaksi vuotta käyttämättömänä hyllyllä? Jos lakka ei löydä parin vuoden sisällä tietään kynsille, se saa lähteä. Juuri nyt se on kuitenkin liian kaunis lähteäkseen.



Models Own - Prussian Blue
Sinful Colors - Deep Blue Ocean
Flormar - WL03

26 kommenttia :

  1. Herramunjee, miten kaunis lakka ja miten kaunis lakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis lakka, toivottavasti keksin sille vielä käyttöä.. :) Kiitos! <3

      Poista
  2. Mullakin on jäänyt testaamattomien joukkoon messuilta ostamani kolme sinfulia. Josko ne kohta sieltä löytäisivät laatikon uumenista ulos :). Ainakin tää sun upea lakkaus herättelee kiinnostusta kaivaa lakat esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Mä oon tykänny lähes kaikista testaamistani Sinfuleista :)

      Poista
  3. Ihanat! :) Mä ostin oman Sinfulini kolmisen vuotta sitten ja olen tainnut kerran leimata sillä. :D No käyttöä sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Harmillisesti jotkut lakat jäävät taka-alalle, kun koko ajan tulee hamstrattua lisää. Kyllä näitä joskus muistaa onneksi käyttää :D

      Poista
  4. Siis itku sentään nää on kauniit! <3 Tuo lakkakin näyttää aivan ihanalta, harmi, kun lastut jäi törröttelemään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Onneksi viilaamalla ja toisella päällyslakkakerroksella ne sai aikalailla peittoon :)

      Poista
  5. Vau, miten upea tuo Deep Blue Ocean!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Toivottavasti tätä löytyy Suomen valikoimastakin :)

      Poista
  6. Oijoi ku on kauniit! <3 Kokeiles joskus mustan kans tuota topperia..? Vois olla ihan nätin näkönen ja oon kiinnostunu miltä näyttäis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Joo pistän korvan taakse! Saa toki muistuttaa joskus, jos unohdan.. Voisin vaikka blogin facebook-sivuille laittaa kuvan jossain vaiheessa :)

      Poista
  7. Kivannäköiset!! Toi glitter-lakka tekee manista mielenkiintoisen, vaikka itse en välitä noista flakie-mallisista hipuista seassa, mutta eipä ne mitään kuitenkaan pilaa onneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Eipä lastut oo munkaan suosikkeja, varsinkaan tuollaset paksummat, jotka ei meinaa asettua kynnen pinnalle. Tää lakka menee, koska seassa on kuitenkin enemmän glitteriä :)

      Poista
  8. Mä aloin nyt himoitsemaan tota Sinfulia! Pakko käydä Ninjassa, josko siellä olisi tota ♡

    VastaaPoista