torstai 21. toukokuuta 2015

Testissä Colour Alike & OPI RapiDry TopCoat

Viides ja samalla viimeinen Naiskauneudelta saamani Colour Alike pääsi viimein kynsille. Olin suunnitellut tälle kivat koristelutkin, mutta äkkilähdön takia ne jäivät toteuttamatta, ja olin pari päivää ihan yksivärisillä kynsillä. Luvassa on siis pelkät swatchit lakasta. Uskon kyllä, että tämä lakka tulee pian pääsemään kynsille uudestaan. Ihastuin nimittäin lakkaan sen verran paljon!


Colour Alike - 521

521 on erittäin vaalea vaaleanpunainen creme. Juuri tällaista kylmää vaaleanpunaista oon kaivannut. Googlettelun tuloksena selvisi, että lakka on ilmeisesti dupe Essien Fijille, joten voin poistaa hankintalistalta yhden lakan. Mietin myös, onko kyseessä dupe Ciatén Amazing Gracielle, mutta ei onneksi ole. 521 on selvästi vaaleanpunaisempi, vaikka joku saattaisi sanoa niiden olevan samanlaiset.

Laatu jätti vähän toivomisen varaa. Lakkasin kolme kerrosta, mutta silti osa kynsistä jäi hiukan raidallisiksi. Voi olla, että laitoin vähän liian ohuita kerroksia, sillä esimerkiksi Fanilla ei ollut samaa ongelmaa lakan kanssa. Ihan nätisti lakka kuitenkin levittyi.


Otin ekaa kertaa kokeiluun myös OPI:n RapiDry TopCoat -pikakuivattavan päällyslakan. Levittäminen ei ollut mitenkään nautinnollista, sillä mulla on päällyslakasta minipullo. Ja kyllä te tiedätte OPI:n minipullon sudin. Päällyslakka tasoitti kuitenkin värilakan pinnan nätisti ja antoi hyvän kiillon.

Oon käyttänyt Seche Viteä pikakuivattajana nyt kolmisen vuotta, joten en ihan valmistautunut pitkään kuivumisaikaan OPI:n kohdalla. OPI kuitenkin kuivui huomattavasti hitaammin kuin Seche, joten onnistuin ruttaamaan parit kulmat. Pysyvyyskään ei yllä Sechen tasolle, sillä jo seuraavana päivänä oli kärkikulumaa useammassa kynnessä, ja kolmantena päivänä lakat olivat lohkeilleen rumasti.


Yhteenvetona siis mainittakoon, että RapiDry TopCoat ei sovi mun kynsille. Pysyn jatkossakin Sechen käyttäjänä, vaikka tolueenia kammoksunkin. Aion vaihtaa pikakuivattajaa heti, kun kivijalkakauppoihin tulee joku Sechen veroinen ja kohtuuhintainen pikakuivattaja.

10 kommenttia :

  1. hirmu söpö tuo Colour Alike :) mulla on varmaan ikuinen mietintä HK Girl vastaan Seche, tällähetkellä HK on se ykkönen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HK Girliä tekisi mieli testata, mut koen helpommaks mennä bussilla kaupunkiin hakee Secheä kuin tilata HK Girlin nettikaupasta. Tai no.. helpommaksi ja helpommaksi, mut halvemmaksi ainakin :D

      Poista
  2. Secheä en ole kokeillut. Aikasemmin käytössä oli cesarshopin oma pikakuiivattaja, joka oli kyllä nopea kuivumaan, mutta kutistaminen ja koristelujen levittyminen ajoi vaihtamaan Hk girlsiin. Siitä ei ole kuin hyvää sanottavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seche on mun lemppari! Ei kutista oikeinkäytettynä eikä mua oikeestaan ees paksuuntuminen haittaa :) Nytkin on ihan pikkumäärä pikakuivattajaa pullon pohjalla, enkä oo vieläkää ohentanu sitä :D

      Poista
  3. Kaunis lakka! :) Ja hyvä kuulla, ettei tuo O.P.I:n pikakuivattaja ole testaamisen arvoinen, kun itselläkin edelleen vertailun alla itselle paras pikakuivattaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :)
      En tiiä, voiko vaikuttaa tuo pikkupullo, kun en saanut täydellisesti lakkaa levittyä.. Mut ei ainakaan mun kynsille sovi.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ihastuin sävyyn tosi paljon, älyttömän kaunis ♥

      Poista
  5. Ompa ihana lakka! Tosi söpö <3

    VastaaPoista