tiistai 30. kesäkuuta 2015

Pöllösiirtokuvia ja vinyylejä

Sain jo keväällä Born Pretty Storesta muutamia testituotteita, mutta 31 päivän kynsihaaste on vähän rajottanut tuotteiden käyttöä. Nyt haaste on stopannut hieman, sillä galaksikynsien tekeminen on mulle tosi suuri kynnys enkä vaan saa aikaiseksi tehdä niitä. Kun haaste ei suju, on hyvä kaivaa testituotteet esiin :)


Ihastuin tosi paljon verkkokauppaan uutena tulleisiin pöllösiirtokuviin, ja valitsin testiin kaksi arkkia sellaisia. Tänään esittelyssä on tämä suloinen siirtokuva-arkki. Näistä pöllöistä ei ollut mitään pahaa sanottavaa; hyvin toimivat ja onhan nuo nyt ihan mahdottomat söpöjä!

Samoihin kynsiin kokeilin testiin tulleita kynsivinyylejä. Tällä hetkellä myös Mi Nailsin vinyylit on kotiutuneet, mutta aattelin kokeilla nämä Born Pretty Storen vinyylit ensin alta pois. Eikä kyllä näistäkään ole pahaa sanottavaa. En ollu ennen vinyylejä kokeillut, joten en oikein osannut odottaa mitään parempaa. Vinyylien materiaali on kivan ohut ja ne tarttuivat tiukasti kynsille.



Peukuissa ja etusormissa on OPI:n My Dogsled is a Hybrid, jonka sävy sopi täydellisesti siirtokuviin. Glitteriksi pikkurilleihin ja nimettömiin valitsin sinivihreän Color Clubin Beyond the Misteltoen, joka on ollut kynsillä viimeksi kolme (?) vuotta sitten. En muistanutkaan, miten näyttävä glitterlakka on kyseessä! Ennen seuraavaa käyttöä se tosin kaipaa hiukan ohentamista..

Nää olivat muuten mun reissukynnet, kun käytiin päiväseltään Tallinnassa viime viikolla. Sieltä tarttui mukaan ainoastaan yksi lakka, joka on esittelyssä heti seuraavassa postauksessa :)



OPI - My Dogsled is a Hybrid
Color Club - Beyond the Mistletoe
Gina Tricot - White



Siirtokuvat ja vinyylit on saatu testiin Born Pretty Storesta. Koodilla 2UG10 saa 10% alennuksen tilauksista, ja kaupassa on postitus kaikkialle ilmaista. En hyödy koodin käytöstä tai linkeistä.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Uusi nuderakkaus

Ihastuin Kärkkäisellä käydessäni Essencen I ♥ Trends -kokoelman nudelakkoihin. Olin ennen sivuuttanut ne ja keskittynyt lähinnä perusvalikoimaan, mutta en voinut vastustaa nudeja enää. Mukaan tarttui maltillisesti kaksi The Nudes -lakkaa, joista ensimmäisen esittelen tänään.

I Nude It on vaalea beige nude, jossa on mukana kultaista shimmeriä. Kynnellä shimmer erottui aika heikosti, mikä tosin ei haitannut, sillä pidän lakasta enemmän ilman sitä. Laatu oli mainio; kahdella kerroksella tasainen pinta ja kolmannella peitti kärjet täysin. Juuri tällaiset rusehtavat nudet on mulle parhaita :)


Lähdin lakkaamaan I Nude Itin kaveriksi perusskittletteä. Nimettömiin glitteriksi Essien On A Silver Platter ja keskareihin valkoiset aksenttikynnet pilkkutikkukukilla. Etusormiin piti vielä lisätä glitterpilkut, koska lakkaus näytti ilman niitä vähän tyhjältä.


Kynnet on näissä kuvissa aika nysät, koska juhannus oli kynsille liian rankka. On mulla yhdessä kynnessä jopa suodatinpussipaikka, ja oon aika ylpeä, kun sitä ei heti erota lakkauksien alta :D Ennen en oo onnistunu tekemään näin huomaamatonta paikkaa.


Essence - I Nude It
Essie - On A Silver Platter
OPI - Love.Angel.Music.Baby.
Gina Tricot - White

perjantai 26. kesäkuuta 2015

31 day nail challenge | Day 18: Half moons

Nyt viimein on aika julkaista kynnet, joilla juhlin juhannusta. Tai no, osan juhannuksesta, sillä lakkaukset olivat perjantain jälkeen entiset. Yksi kynsi oli katkennut aika pahasti, joten se sai pitkästä aikaa paikan. Lopuissa kynsissä oli hirmusesti lohkeamia lakoissa, joten jatkot juhlittiin nakukynsillä. Ensi juhannukseksi otan tavoitteeksi pitää kynnet ehjinä :D


Kynsiin otin mallia näistä kauniista kynsistä, ja omasta versiostani pidin myös ihan älyttömästi. Valkoiset kynnet ja hologlitter vaan toimii!

Ensin poimin puolikuun rajalle isoja holohexejä Which is Witch? -glitteristä. Olihan työtä asetella jokainen glitter yksitellen! Seuraavaksi tein glitterliu'un käyttäen Essencen efektilakkaa I ♥ Magic. Se on kuulemma aika lähellä China Glazen Fairy Dustia, ja mulle lakka ainakin kelpaa Fairy Dustin korvikkeeksi. Lopuksi lisäsin vielä vanupuikolla Which is Witch? -lakkaa liukuun.


Vaikka kynnet olivat niiiiin kivat, vähän fiilistä laimentaa huonot kuvat. Valkosia kynsiä on niin vaikea kuvata silleen, että sormet ei näyttäisi liian tummilta samalla kun valkoisen päällä olevat koristelut näkyisivät.



Gina Tricot - White
OPI - Which is Witch?
Essence - I ♥ Magic

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Haastetrio 2015 / kesäkuu: kuivamarmorointi

Jouduin skippaamaan parit lakkaukset, jotta sain kesäkuun osalta Haastetrion kynnet julki. Meni vähän myöhäseksi, mutta ei sitä aina voi kaikkea muistaa :D


Tässä kuussa kuivamarmorointikynsistä tuli kivat, vaikka en osaa vieläkään marmoroida ilman kaljuja kohtia. Ilmeisesti painan nuppineulalla liikaa, mutta en saa kevyemmällä liikkeellä mitään aikaseksi. Näillä mennään!



Kaikissa kynsissä pohjalla on yksi uusia Essencejä, nimeltään Serendipity. Sävyltään se on harmahtava violetti, sellanen tosi kiva murrettu sävy. Minä ainakin tykkään ihan hirmusesti lakasta! Koostumus oli tosi mukava, ja kaksi kerrosta riitti. Serendipity ei ollut ollenkaan niin paksua kuin saman merkin Play With My Mint, mistä plussaa.

Edellä mainittu Play With My Mint päätyi lakkaukseen kuitenkin, sillä sen sävy sopii loistavasti Serendipityn kaveriksi. Siispä kuivamarmoroinnit tein näillä kahdella lakalla. Lisää minttua lakkaukseen tuomaan lisäsin nimettömään Splash-glitteriä. Poimin vielä pari valkoista glitteriä etusormeen.


Tällä hetkellä ajatukset harhailee niin paljon ja elämä muistuttaa vuoristorataa, joten omaan korvaan tämä teksti kuulostaa tosi sekavalta. Päädyn siis toteamaan vain, että pidin lakkauksesta ja väriyhdistelmästä :)


Essence - Serendipity
Essence - Play With My Mint
L.A. Girl - Splash



maanantai 22. kesäkuuta 2015

Mani swap

Toteutettiin Iidan kanssa vähän aikaa sitten bestie twin nailsit, ja nyt oli mani swapin vuoro. Pieniä vaikeuksia oli löytää lakkaus, jonka kopioisin omille kynsille, mutta lopulta nämä veivät sydämeni. Iidan lakkauksessa yhdistyy kaikkea ihanaa: liukuvärjäys, minttu, pinkki ja glitterrusetti.

Tarkoitus oli vissiin olla näyttämättä kynsiä toisille ennen postauksien julkaisua, mutta hermostuessani liukuvärjäyksen tekoon menin lähettämään Iidalle Snapchatissä kuvan kynsistä. Se siitä sitten, koitan mahdollisella seuraavalla kerralla pitää kynnet salassa julkaisuun asti :D Hyvä puoli oli kuitenkin se, että nyt saatiin kollaasi tehtyä jo etukäteen.



Tosiaan hermot meinasi mennä, kun aloin toteuttaa liukua. Pohjalle lakkasin pari kerrosta valkoista, jotta värit tulisivat paremmin esiin. Mintunvihreä lakka mulla oli sama kuin Iidalla, mutta pinkin kanssa oli vähän ongelmia, sillä en meinannut löytää sopivaa sävyä. Lopulta päätin Essien Boom Boom Roomin olevan tarpeeksi lähellä Iidan käyttämää pinkkiä. Värit oli oikein pirulliset yhdistää liukuvaksi, joten hirmu siistiä liukua en saanut tehtyä. Lisäksi minttu hallitsee ehkä vähän liikaa kynsillä, olisi pitäny lisätä vielä pinkkiä.

Jotta ongelmat eivät olisi loppuneet, unohdin jättää nimettömiin puolet kynnestä ilman lakkaa. Siinä sitten hölmistyneenä tuijotin kynsiä sekä sormia, jotka tietenkin loistivat kynsien tapaa iloisesti kirkkaissa väreissä. Ei muuta kun vanupuikko käteen ja poistamaan puolet liu'usta. Hiukan ärsytti, sillä nimettömän liuku oli juuri se onnistunein.



Ihan samanlaisia kynsiä en voinut tehdä, sillä mun ainoa mattapäällyslakka on jo niin lopussa, ettei sillä saa siistiä jälkeä. Kuitenkin, loppuen lopuksi kynnet oli ihan kivat. Erityisesti rakastuin nimettömään, sillä nuo I Snow You Love Me -glittereillä tehdyt rusetit on olleet mun luottokoristeluita jo jonkin aikaa ♥

Niin ja se kollaasi! Alla siis näkyy alkuperäiset kynnet ja kopioidut versiot. Tuo Iidan kopioima lakkaus on vuodelta 2012, ja arvatkaapa hävettääkö mua vanhat kuvat :'D Ainakin huomaa kolmen vuoden kehityksen, kun vertaa kollaasissa mun ottamia kuvia!


Käykää toki tutustumassa Iidan postaukseen, blogiin pääsee tästä linkistä :) Postauksen löytää täältä.


(Gina Tricot - White)
Kiko - 389 Mint Milk
Essie - Boom Boom Room
OPI - I Snow You Love Me

perjantai 19. kesäkuuta 2015

31 day nail challenge | Day 17: Glitter

Postauksen ilmestyessä allekirjoittanut juhlii juhannusta Sysmän suunnalla (tai ehkä vielä nukkuu näin aikaisin). Katsellaan, milloin saan postauksia tehtyä, sillä viikonloppu menee muualla ja konekin taitaa joutua huoltoon. Ainakin maanantaiksi on ajastettu postaus :)

Glitterkynsiksi mun oli tarkoitus tehdä ihan tavallinen glitterliuku, mutta vaihdoin kuitenkin suunnitelmaa. Moni muistaa varmaan, kun mun joulukalenterista jäi puuttumaan irtoglitter Tinsel Trail. Ciatélle laitoin viestiä aiheesta ja jäin ilman vastausta. Ei mitään hyvää asiakaspalvelua, joten luultavasti tänä vuonna jätän kalenterin ostamatta. Toisaalta korvauksen saamatta jääminen ei haitannut niin paljon, kun ihana lukijani Sanna lähetti mulle oman Tinsel Trailinsa. Kiitos vielä Sannalle siitä ♥


Alunperin onnistuin tekemään aika överin räpellyksen Tinsel Trailin hopeilla hologlittereillä, joten uusiksi meni se kynsi. Sen jälkeen ei oikein enää innostanut, joten päädyin asettelemaan kolme glitteriä kunkin kynnen juureen. Kivat kynnet tuli, mutta aika laimeat siihen nähden, että haasteeseen olisin voinut tehdä kunnon glitterkynnet. Tosin välillä hillittykin lakkaus on hyvä :)



Sininen lakka on yksi uusista Essenceistäni ja kantaa nimeä Electriiiiiic. En tosiaan tiiä, kirjotinko nimen oikein, sillä mun silmät ei saa selvää pienestä präntistä pullon kyljessä, kun i-kirjaimia on tungettu liian monta peräkkäin. Eipä sillä väliä, koska Electriiiiiic on siitä huolimatta tosi kaunis ja näyttävä sähkönsininen.

Oikeestaan lakan ainut hyvä puoli on sävy. Koostumukseltaan Electriiiiiic on jelly, joten en saanut kärkiä täysin peittoon kolmellakaan kerroksella. Tasainen pinta tosin tuli jo toisella kerroksella, mistä plussaa. Lakassa on kuitenkin ihan järkyttävä haju. En oikeen osaa edes kuvailla sitä. Mulle harvemmin tulee paha olo kynsilakkojen hajusta, mutta tästä tuli. Vaikka kuinka haluisin pitää lakasta, siirtyy se suoraan kirppiskasaan.


Essence - Electriiiiiic
Flormar - 814

Ciaté - Tinsel Trail


Viettäkäähän kiva juhannus! :)

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

31 day nail challenge | Day 16: Tribal print

Tätä haasteen päivää olin oottanut tosi paljon. Tykkään ihan hirmusesti tribaalikuviosta lähes kaikessa, kuten kynsissä ja vaatteissa. En ollut kuitenkaan täysin parantunut tribaalikynsien aikaan, joten kuvio päätyi vain yhteen kynteen per käsi.


Maalasin kuvion akryylimaaleilla, mikä ei liene kenellekään yllätys. En vaan malta olla levittämättä akryylimaalien ilosanomaa, sillä ekojen maalailujen jälkeen en ole enää kynsilakalla yrittänytkään maalata :) Koska musta kuvio valkoisella pohjalla näytti hiukan tylsältä, päädyin värittämään osan kuvioista mintulla pilkkutikun avustuksella.



Lakoiksi valikoitui uusia Essencen The Gel -sarjan lakkoja. Colour & Go -lakat vaihtui näihin geelilakkoihin, joita hankin pari kappaletta vieraillessani Kärkkäisellä. Mintunvihreä creme Play With My Mint peitti hyvin kahdella kerroksella, joskin koostumus oli mun makuun liian paksua. Kulta-hopea glitter On Air! peitti itsestään kolmella kerroksella, mutta luulen jatkossa lisääväni alle peittävämmän lakan.

Jos joku on miettinyt (kuten minäkin ennen) Play With My Mintin ja That's What I Mint!:n samankaltaisuutta, niin alla on kuva lakoista vierekkäin. Vanha That's What I Mint! (ylempi) on vaaleampi, enemmän vihreä sekä koostumukseltaan ohuempi ja omasta mielestäni parempi. Lisäksi lakassa on ihan pientä shimmeriä. Uusi Play With My Mint taas on kirkkaampi ja hiukan sinisempi kuin edeltäjänsä. Minä ainakin aion pitää molemmat, sillä ne on selvästi erilaiset :)


Kaiken kaikkiaan kynsistä tuli oikein mieleiset, ja onnistuin maalamaan yllättävän hyvin myös vasemmalla kädellä. Hiukan sotkusempi se toki oli paremmalla kädellä tehtyyn, mutta en ennen oo niin siististi maalannut huonommalla kädellä. Ei voinu olla kuin tyytyväinen kynsiin kokonaisuudessaan :)


Essence - On Air!
Essence - Play With My Mint
Gina Tricot - White

Oumaxi-akryylimaali, valk. & musta

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Cherish

Olin vähän aikaa sitten viikon kipeenä, ja siinä kuumehöyryissä päädyin lohtushoppailemaan. Ensimmäisenä tilasin MiNailsilta vinyylejä, jotka tosin on vielä tulematta pienten ongelmien takia. Heti perään meinasin tehdä tilauksen CesarsShopille, ja hiiri melkein jo klikkasi Cherishin ostoskoriin. Suljin kuitenkin selaimen ajatellen pärjääväni ilman lakkaa.


Seuraavana päivänä avatessani Bloglovinin Cherish ilmestyi ekana näytölle. En enää kestänyt, vaan naputtelin lakan tilaukseen, ja tässä sitä nyt ollaan. Eikä muuten kaduta yhtään!

Cherish on ihan mielettömän kaunis nude lakka holohippusilla. Ja kun sanon mielettömän kaunis, niin todellakin tarkotan sitä. Ehdottomasti yksi kauneimmista lakoista mitä omistan ♥


Oon lukenut sen verran monta postausta Cherishistä, että en edes yrittänyt kerrostaa sitä itsensä päälle toivoen peittävyyttä ja tasaisuutta. Niinpä pohjalle valikoitui Essien Sand Tropez, joka on muuten todella lähellä Cherishin sävyä. Sand Tropezin päälle riitti kaksi kerrosta Cherishiä.

Kipeenä en jaksanut tehdä mitään monimutkaista, joten mikä olisikaan ollut parempi vaihtoehto kuin pilkkutikkukukat. Valkoisella muutama pilkku sinne tänne ja kukkien keskelle vielä Cherish-pilkut. Lopputuloksena erittäin mieluisat kynnet :)



Picture Polish - Cherish
Essie - Sand Tropez
Gina Tricot - White

perjantai 12. kesäkuuta 2015

31 day nail challenge | Day 15: Delicate print

Puolivälissä haastetta ollaan! Tai no, melkein ainakin. Tämän päivän aihe oli ensimmäinen, jossa mulla oli ongelmia ideoimisen suhteen. En nyt mitään herkkää printtikuosia saanut aikaiseksi, mutta eikö höyhenet, nude ja glitter ole tarpeeksi herkkää haasteeseen? :)


Pohjaksi päätyi yksi mun suosikkinude, OPI:n kaunis You're So Vain-illa. Laitoin sitä 2-3 kerrosta, riippuen vähän kynnestä. Etusormi ja pikkurilli saivat lisäksi kuorrutteen Pirouette My Whistlestä. Peukkuun tein glitterliu'un samalla glitterillä, ja ihastuin tuohon yhdistelmään tosi paljon! Täytyy tehdä joskus samalla tyylillä kaikki kynnet.



Loppuihin kynsiin päädyin maalamaan valkoiset höyhenet akryylimaalilla. Vain-illan päälle maalasin viime kesänäkin höyheniä, mutta tällä kertaa vaan vähän enemmän. Kynnet näytti vielä tyhjiltä Pirouetten lisäämisen jälkeen, joten lisäsin höyhenten päälle hieman hopeaa akryylimaalia. Oon melko tyytyväinen höyheniin ja muutenkin koko lakkaukseen :)


OPI - You're So Vain-illa
OPI - Pirouette My Whistle

Oumaxi-akryylimaalit, valk. & hopea

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

31 day nail challenge | Day 14: Flowers

Toinen Helsingistä ostamani Picture Polish on Honeymoon, jonka on suunnitellut Manicurator-blogin Victoria. Lopputuloksena oli kaunis merenvihreä glassflecked sinertävällä ja vaaleanpunaisella hitulalla. Mun kuvista on turha edes etsiä häivähdystä vaaleanpunaisesta, joten suosittelen googlettamaan, jos lakka kiinnostaa enemmän :)


Lakkasin Honeymoonia kolme reilua kerrosta, joka ei kuitenkaan taannut täyttä peittävyyttä. Mun lakkaustyyli ei näköjään sovi Picture Polishin lakoille, sillä yhtäkään en ole saanut yksinään peittämään (tosin kokeiltuja on vain kolme). Pieni läpikuultavuus ei mua kuitenkaan häirinnyt, sillä lakka levittyi muuten tasaisesti.



Koska kukkia piti tehdä, niin päädyin maalaamaan niitä akryylimaaleilla. Suunnitelmissa mulla oli hienot one stroke -kukat, jotka lopulta vaihtuivat normaaleihin vaaleanpunaisiin kukkiin. Maalauksista tuli mun silmään sekavat ja rauhattomat, joskin ne kyllä näytti kauempaa katsottuna hyvältä. Hmm, ehkä varmempaa olisi ollut tehdä pelkkiä pilkkutikkukukkia ;)



Picture Polish - Honeymoon

Oumaxi-akryylimaalit, valk., musta, magenta

hopeat strassit hyrrästä

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pitsikynnet juhlaan

Hiukan myöhässä julkaisuun pääsee kevät- ja yo-juhlaan tehdyt kynnet. Viimeseen iltaan jätin myös kynsien teon, mikä on mulle ihan normaalia. Aina kun pitää tehdä kynnet juhlaan tai muuhun vastaavaan, niin alotan lakkaamisen kymmenen aikaa illalla. Sitten vielä ihmettelen, kun en jaksa mitään erikoista tehdä :D


Näihin kynsiin mulla oli sentään idea jo valmis. Päällä mulla oli nude mekko, jossa on musta pitsi nuden kankaan päällä. Kynsiä en halunnut nudeiksi, vaan valitsin vihreä, joka sopi silmämeikin kanssa yhteen. OPI:n keväinen That's Hula-rious! oli ihan loistava tähän tarkoitukseen.

Sain Born Pretty Storesta testiin pitsisiirtokuvia ihan loistavaan aikaan. Niinpä päädyin yksinkertaisesti laittamaan vihreän lakan päälle siirtokuvat joka kynteen. Näistä tuli mun mielestä tosi nätit, ja sopivat mekkoon ja meikkiin hyvin :)



OPI - That's Hula-rious!

pitsisiirtokuvat (malli XF1342)

Siirtokuva-arkki on saatu testiin Born Pretty Storesta. Koodilla 2UG10 saa 10% alennuksen tilauksista. En hyödy linkeistä tai koodin käytöstä :)

perjantai 5. kesäkuuta 2015

31 day nail challenge | Day 13: Animal print

Käytiin toukokuussa vikoilla kouluviikoilla Helsingissä päiväretkellä. Mun ei ollut tarkoitus edes lähteä reissuun, koska ohjelma vaikutti tosi tylsältä ja vapaa-aikaakin oli vain tunti. Olin vielä edellisenä päivänä vahvasti sitä mieltä, että jään kotiin, kunnes muistin CesarsShopin kivijalkaliikkeen. En enää toista kertaa miettinyt, lähdenkö vai en.

Kyllä me ihan hyvin ehdittiin 40 minuutissa kävellä Vuorikadulle, kiertää kaupassa ja kävellä takaisin lähtöpaikkaan. Tosin aika pikaiseksi vierailu CesarsShopissa jäi, mut onnistuin silti köyhtymään useammalla kymmenellä eurolla. En vain voinut vastustaa Picture Polishin lakkoja :D


Ensimmäisenä kahdesta uudesta Picture Polishistani kynsille päätyi Sizzle, joka on toteutettu yhteistyössä Cosmetic Sanctuaryn Lisan kanssa. Sizzle tuskin sen kummemmin esittelyjä kaipaa, koska se on lähiaikoina esiintynyt niin monessa eri blogissa.

Koostumus Sizzlessä oli ihan taivaallinen! En oo ikinä lakannu millään vastaavalla lakalla, joka olisi liukunut kynsille niin hyvin. Ikävä kyllä en saanut kärkiä täysin peittymään kolmellakaan kerroksella (siis jos valoa vasten katsoi), mut en antanut sen haitata. Sizzle on ihan täydellinen neonpinkki holohippusilla ♥



Jotta kynnet sopivat päivän haasteteemaan, nimetön ja pikkurilli saivat pari kerrosta valkoista, jonka päälle tein dotting tooleilla leopardipilkkuja. Ei mitään monimutkaista, sillä Sizzle ei hirveästi koristeluita kaipaa :)



Picture Polish - Sizzle
Gina Tricot - White
Gina Tricot - Black