maanantai 1. kesäkuuta 2015

31 day nail challenge | Day 11: Polka dots

Viime viikko meni ohi yhdessä hujauksessa! Joka päivä oli hirmusesti ohjelmaa ja tekemistä, joten blogi jäi kakkoseksi. Onneksi pääsin jo kesälomalle, vaikka aluksi pelkäsinkin joutuvani kesäuusintaan. Mutta nyt on koko kesäkuu aikaa lomailla, lakata kynsiä, blogata ja käydä tallilla. Ihanaa :)


Arvatkaa vaan, oliko tän päivän aihe mieluinen. Olin niin innoissanu, kun kerrankin mun piti pilkutella kynsiin! Ideoita oli ihan liikaa, joten turvauduin Googleen, josta löysin nämä ihanat kynnet. Lopulta löysin samoista kynsistä kuvan puhelimesta, eli jo jonkin aikaa on tällaiset pitänyt tehdä.

On sanomattakin selvää, etten millään voinut saada pilkuista yhtä täydellisiä kuin The Nail Polish Challengen Kelli. En oikeesti kestä Kellin kynsiä ja lakkauksia, sillä kaikki on niin täydellistä! Katsokaa ensin nää mun lakkaukset, jotta nää ei näytä niin onnettomilta Kellin kynsien jälkeen :D



Ei sillä ettenkö olis näistä tykänny - päinvastoin! Näistä tuli ihan mun suosikit, koska värit ja pilkut on ihan mun lemppareita. Niin herkullisen väriset ja muutenkin kivasti onnistuneet, vaikka pilkut ei säännöllisiä olekaan :)

Hiukan fiiliksiä kynsistä latisti se, että kuvia muokatessa tajusin niiden olevan ihan kuraa. Tietenkään uusia ei voinut ottaa, koska kynnet oli mulla pari viikkoa sitten. Ehkä vaan pitäisi tarkistaa kuvat koneella ennen kuin poistaa lakat kynsiltä, mutta kun ikinä ei opi :D


OPI - Taupe-less Beach
Models Own - Apple Pie
Models Own - Strawberry Tart
Ciaté - Cookies and Cream

24 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitti, mun mielestä näistä tuli tosi herkulliset :)

      Poista
  2. Nämä on kyllä niin paljon paremmat kuin mun pilkutukset. :D Oon just tässä kohdassa menossa tällä hetkellä, mutta saa nähdä milloin postaus ehtii blogiin asti kun niitä on taas kertynyt... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, äläs nyt! Ootahan mun viivakynsiä, ne ei ihan menneet nappiin :D
      Mullakin päässyt vähän postattavia kynsiä kertymään, tosin en oo kun vasta kukkakynsissä :)

      Poista
  3. Tosi kiva lakkaus - tykkään väriyhdistelmästä hurjasti :) Mukavaa lomanalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Väreistä pidin myös itse :)

      Poista
  4. Oh my<3 Iskee!! Tykkäään, tykkään, tykkään <3

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Hyvä, että edes joku asia onnistu ;D

      Poista
  6. Voii miten ihanat! Höps nuo pilkut on ihan täydelliset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä muut huomaa samoja virheitä kuin tekijä ;) Mutta kiitos kovasti <3

      Poista