maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hope For Love

Tieto joidenkin Essence-tuotteiden poistumisesta sai mut heti liikkeelle ja suuntaamaan auton kohti Lahden Kärkkäistä. Siellä ikävä kyllä odotti todella tyhjä hylly. Sain kuitenkin haluamani tuplakappaleen poistuvaa holotopperia ja sen lisäksi kaksi nudelakkaa. Toinen nudeista osottautui dupeksi OPI:n Taupe-less Beachille, toinen taas on ihana marjapuurolakka, joka sai jäädä kokoelmaani :)


Hope For Love kuuluu The Nudes -kokoelmaan ja oli kaikinpuolin täysin moitteeton lakka. Levittyvyys oli hyvä, ja peittävyys tuli kahdella vaivattomalla kerroksella. Mulla ei ennestään ollut tällaista marjapuuronväristä lakkaa, joten lakka oli oikeutettu heräteostos.


Nimettömiin ja keskareihin lakkasin valkoisen lakan ja juuriin laitoin ruusuilla varustettuja pitsisiirtokuvia. Sain ne lahjaksi Born Pretty Storelta viime testituotteiden saapuessa. Siirtokuvat toimi ihan hyvin, tosin 10 sekunnin liottaminen vedessä ei ihan riittäny kuvan irtoamiseen pahvista.

Mustien niittien uupuessa tein etu- ja pikkusormiin pilkut, jotka tosin ei oo symmetrisyyttä nähneetkään. Onneksi siirtokuvakynnet sentään näytti ihanille, ja Hope For Love osottautu kivaksi lakaksi :)


Essence - Hope For Love
Gina Tricot - White
Gina Tricot - Black


Siirtokuvat on saatu Born Pretty Storelta. Koodilla 2UG10 saa 10% alennuksen normaalihintaisista tuotteista. En hyödy linkeistä tai koodin käytöstä.

24 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos! Nysäkynsissä tämmöset näyttää usein söpöimmiltä kuin pitkissä :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikös! Vielä hyvälaatunenkin, kyllä kelpaa :)

      Poista
  3. Onpa kaunis lakkaus! Ihanan maalaisromanttinen :) ♥

    VastaaPoista
  4. Ihanat kynnet! Oikein kauniit :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan romanttinen lakkaus :) tykkään kovasti noista siirtokuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä tykkään kans, vielä ois samantyylisiä pari arkkia testaamatta :)

      Poista