keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Candy Love, Nail Gym + Repairing nail oil

Essencejä kertyy mulle vähitellen, tosi salakavalasti. Harvoin pystyn poistumaan Essence-hyllyjen luota ilman uutta kynsilakkaa, joka on saatava vielä heti samana päivänä kynsille. Niinpä tänään on esittelyssä uusi Essenceni, mutta sen lisäksi myös uusi aluslakka ja kynsiöljy.


Essence - Candy Love

Candy Love on tosi vaalea vaaleanpunainen creme, joka taittaa vahvasti persikkaan. Lisäksi lakassa on hopeaa shimmeriä, joka näkyy paremmin pullossa kuin kynsillä. Shimmerin erottaa kynsillä lähinnä siitä, että lakkaan ei tule päällyslakankaan jälkeen crememäistä kiiltoa. Candy Love on monien muiden Essencen lakkojen tapaan paksua koostumukselta, joten lakkasin sitä kaksi kerrosta. Joissain kohdissa oli vielä vähän epätasaisuutta, mutta kolmas kerros olisi ollut paksuuden takia liikaa. Ehkä pidemmille kynsille oisin suostunu kolmannen kerroksen laittamaan.


En oikein tiiä, tykkäänkö Candy Lovesta vai en. Se on kyllä tosi kaunis ja hempeä nude, mutta persikkaiset sävyt ei oikeen sovi mulle. Onneksi lakan mukaan tarttui myös kynsiöljy, josta pidän ihan hurjasti:


Essence Studio nails - Repairing nail oil

Tällasissa putkiloissa Essencellä on kahdenlaista kynsiöljyä: keltainen on korjaava öljy, jossa on mukana argan-öljyä, ja oranssi on muistaakseni hoitava öljy. En sitten tiedä, onko noilla jotain konkreettista eroa, mutta mä otin keltasen, koska siinä on argan-öljyä mukana. Ja no.. onhan keltanen nyt paaljon kivempi värinä :)

Öljy tuoksuu aivan ihanalle! Sellanen jonkinlainen tuttifrutti-tuoksu, joka jää kynsinauhoihin pitkäksi aikaa. Laitan öljyä kynsinauhoille aina kynnet lakattuani ja siistittyäni sekä päivittäin pariin kertaan muutenkin. Ainut miinuspuoli on pullon pieni koko; eihän 3,5 ml riitä pitkäksi aikaa.


Ciaté - Nail Gym

Kolmas uutena testattu juttu on Ciatén joulukalenterista tullut Nail Gym, joka on vahvistava aluslakka. Oon maininnu aiemminkin, kuinka mun kynnet on huonossa kunnossa, joten vahvistava aluslakka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Ainakin näin ensikosketuksen perusteella vaikuttaa hyvältä aluslakalta, vaikka eihän vahvistavuudesta osaa vielä sanoa mitään. Aluslakka kuitenkin kuivuu nopeasti, ja värilakka levittyy hyvin päälle, joten se riittää.

Kaiken kaikkiaan oon kyllä kaikkiin kolmeen tyytyväinen, joskin Candy Loven kohtalo vielä mietityttää. Onko teillä jotain näistä? :)

24 kommenttia :

  1. Mulla on tuo öljy ja oon tykännyt siitä toi paljon. Siinä on kyllä käsittämättömän ihana tuoksu!Candy Love on nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihan huippu! Varmasti ostan jatkossakin :)

      Poista
  2. Candy love on kyllä kaunis lakka, mut siinä on jotenkin outo koostumus (ainakin mulla), niin ei tuu käytettyä kovin usein :/ Mulla on just se oranssi öljy, ja tykkään siitä just sen ihanan tuoksun takia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa :o Mun mielestä siinä oli ihan normaali koostumus, jos vertaa muihin shimmeriä sisältäviin cremeihin. Onhan monet Essencen geelilakat vähän liian paksuja, mut tästä ei oikeestaan oo muuta moitittavaa kuin epäsopiva sävy.
      Onkohan siinä samanlainen tuoksu kuin keltasessa? Toisaalta tekis mieli kokeilla sitäkin, mut taas toisaalta liputan argan-öljyn puolesta. Ainahan voi ostaa molemmat ja vaihdella :D

      Poista
  3. Mullakin on toi keltainen öljy ja se haisee kyllä omaan makuu liian voimakkaalle. Ensireaktio on, että onpas ihana tuoksu, mutta vartin päästä ei enää kiinnostakaan yhtään. Tää muuten maistuu ihan smurffilimsalle :). Miks toi persikka sävy sopii sulle niin hyvin? Mun iholla kaikki persikkaiset sävyt näyttää ihan kuolemalta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo ainakaan vielä kyllästynyt, vaan nuuhkin sormia jatkuvasti öljyä laitettuani. Käytän sitä aina vaan kotona, etten kulje ympäri kyliä sormia nuuhkien. Smurffilimsalle? Arvaa vaan, tekisikö mun nyt mieli maistaa tota.. :D
      Ei tuo sävy mun mielestä sovi mun kirjavaan ja punaiseen ihoon - tosin pyrin ottamaan kuvat aina aamuisin, kun ihonväri ei oo pahin mahdollinen. Oon vähän katkera, kun mun iholle ei meinaa sopia mitkään lakat. Lakkaan siispä millä tahansa, välittämättä sopivuudesta :)

      Poista
  4. Tosi sievä sävy varmasti kesäisin! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti joo, jos omaa ruskettuvan ihon! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Mulla on toi Candy Love, mutta se valitettavasti ei sopinut mun ihonsävyn kanssa oikein yhteen :-( Mieskin sanoi että "ihan hirveä, ihan kuin joku rusinaksi ruskettunut Miami-mummo" :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää sävy on tosi hankala! Miehiltä kyllä kuulee aina suoraan mielipiteen kynsistäkin.. :D

      Poista
    2. Joo se sai mun sormet näyttämään ihan kummallisen värisiltä.. harmi koska tykkäsin kyllä lakan väristä. Mutku ei käy ni ei käy :-) Sieltä saa juu mielipiteen kysyi tahi ei :-D

      Poista
    3. Mullahan on siitä huono tilanne, koska ihonväri on kirjava ja punertava, joten melkeenpä kaikki värit tuntuu epäsopivilta. Candy Love oli kyllä epäsopivien kärkipäässä, mikä tosiaan on harmi.. Monesti lakkaan kuitenki
      välittämättä siitä, sopiiko sävy vai ei :)

      Poista
  6. mä tykkään Candy Lovesta <3 täytyy varmaan lähimpiä essencehyllyjä käydä tiirailemassa, keksin tähän sopivat lakatkin jotka vois yhdistää samaan lakkaukseen :D tuo kynsinauhaöljy olis kans kiva kokeilla, aikaisemmin kun oon testannut niin ei ihan oo ollut mun juttu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tee niin, koska mä ootan jo, mitä saat aikaan tällä :D Tuo öljy on ihan rakkautta - suosittelen ♥

      Poista
  7. Mun silmään tuo lakka näyttää aivan ihanalle ja nyt tekiskin mieli piipahtaa Essence-apajille... Mulla on yksi merkin kynsinauhaöljy ollut joskus ja se oli ihan kelpo tapaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä ihan hyvin kuvitella Candy Loven sun kynsillä, joten Essence-ständille vaan! :)

      Poista
  8. Ihanan sävyinen tuo Candy Love. <3 Mäkin haluun tuota öljyä. Pakko hankkia itellekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tuoksu on niin ihana ja pysyy hyvin - siis ihan tunteja. Lisäksi voin pestä vaikka hiukset, ja tuoksu säilyy silti :)

      Poista
  9. Mun mielestä Candy Love näyttää hyvältä sun kynsillä! :)

    Essence hyllyltä ei kyllä ikinä pysty poistumaan ostamatta mitään. Innolla odotan että kevään aikana saadaan Essencen piste myös Hämeenlinnaan. Hei hei rahat ja tervetuloa lisää Essenceä. :DD <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, no kiitos! Onhan se kivansävyinen :)
      Ihanaa kun Essence laajenee! Saisi tulla myös Lahteen paremmalle sijainnille, ettei tarvisi aina autolla lähteä apajille. Sieltä kyllä aina ostaa kaikkea, kun on niin halpaa :D

      Poista
  10. Candy Love näyttää kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on! Täytyy kokeilla koristeltuna ennen kuin annan lopullisen tuomion :)

      Poista
  11. Mun mielestä kyllä tosi nätti tuo Candy Love, ihanan hemppis :) Ja ai että nuo Essencen öljyt! Vähän kallista tavaraa kun millimäärää katsoo, mutta se tuoksu! Se on kyllä oikeasti herkullinen, ihan paras :D Mulla oli se oranssi jossain kohtaa käsilaukussa kulkemassa, ja siinäkin oli juuri tuollainen tuttifrutti-herkku-tuoksu, oi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, sittenhän mä voin ostaa sitä oranssiakin! Hinta on kyllä vähän liian kallis, mutta oon valmis maksamaan ihan vaan tuoksunkin takia :D

      Poista