maanantai 11. huhtikuuta 2016

Tauon paikka

En välttämättä olisi tahtonut julkaista tätä postausta. Koitin viivytellä julkaisua, koska hiljainen ääni mielessäni kysyi, että mitä jos sittenkin pystyisin kirjottamaan blogia. Jos sittenkin löytäisin vähän aikaa jostain.

Joskus on vaan myönnettävä olevansa väärässä, ja että on yliarvioinut omia kykyjä. Mä inhoan myöntää olleeni väärässä. Inhoan myös sitä, kun valitetaan ajanpuutteesta, mutta teen sitä nyt itsekin. Vaikka kuinka uskoin siihen, en vaan pysty tällä hetkellä pyörittämään "arkeni" lisäksi blogia.


Bloggaaminen on mulle totta kai tärkeä harrastus, mutta tässä tilanteessa on vain pakko karsia jostain. En nimittäin halua kirjoittaa blogia kiireessä, koska ei se silloin ole harrastus vaan ennemminkin pakkopullalta tuntuva toimi. Ja jos laadusta voidaan puhua, niin en halua sen heikkenevän kiireessä. Haluan ehdottomasti panostaa blogiin, mikä ei juuri nyt onnistu.


Meinasin aluksi olla ilmoittamatta asiasta, mutta halusin kuitenkin ilmoittaa, että oon hengissä eikä hiljaiselo johdu sen vakavammasta asiasta kuin pääsykokeet.

Tilanne ei ole onneksi pysyvä, ja lohduttava ajatus on, että tätä kestää vain kaksi kuukautta. Voin jo puoliksi luvata, että seuraava postaus tulee ulos 9. kesäkuuta. Ja kyllä muuten sitten on postattavaa, sen voin luvata, koska kynsiä tulee kuitenkin tällä ajalla lakattua.


Kuvituksena on vähän esimakua mun yo-mekosta. Minttua ja blingiä, olettiko joku jotain muuta? :D Kengätkin on glitterillä kuorrutetut. Lakkauksia tai edes lakkoja en ole vielä päättäny, mutta kuviin otin mukaan mahdollisia vaihtoehtoja.

Tässä vaiheessa toivotan kaikille kivaa kevään jatkoa! Yritän pysyä mukana blogimaailmassa muiden blogeja lukemalla :)