sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Essie Bridal 2016: Coming Together

Toinen Bridal-kokoelman lakka on tänään esittelyssä. Nyt mennään huomattavasti hempeämmällä linjalla kuin eilen.


Coming Together on voimakas vaaleanpunainen crelly. Mun swatch-kuva antaa ehkä vähän liian haalean kuvan sävystä, koska todellisuudessa sävy on vahvempi. Kuvissa on lakkaa kolme kerrosta, jonka jälkeen kärjet kuultavat vielä läpi, mut tää onkin tällanen hemppislakka. Suomi-sudilla levittäminen oli helppoa ja kahdella kerroksella sai jo tasaisen sävyn.

Pullon perusteella ajattelin tän sopivan ranskislakaksi, mut kynsillä Coming Together on mun makuun liian peittävä ja värillinen ranskiksen alle. Ja siis värillisellä tarkotan sitä, että sävy on liian vahva. Hankala selittää, mut toivottavasti pointti tuli selville :D


Koristelujen suhteen kokeilin jotain, jota en ollu tehny vielä koskaan. Tai no, oon mä kyllä kuivamarmoroinut, mut kukkia en oo aiemmin tehny marmoroimalla. Kuten aina kuivamarmoroinnin kohdalla, tämäkin näyttää ja kuulostaa helpolta. Todellisuus on kuitenkin muuta, ja jouduin uusimaan jokasen kynnen. Marmorointiin käytin tällä kertaa sivellintä, ja sillä oli kyllä helpompi toimia kuin nuppineulalla tai marmorointityökalulla.

Koitin tehdä aluksi kolmivärisiä kukkia, mut myönsin tappioni ja päädyin vain kahteen väriin. Pinkki lakka on muuten vuoden 2013 Bridal-kokoelmasta, joten hyvin sopi tähän lakkaukseen.

Instagramissa kannattaa käydä ihailemassa käyttäjän @laqvid upeita kuivamarmorointikukkia. Mulla riittää vielä harjoteltavaa.. Vasemman käden nimettömän isompi kukka onnistu kuitenkin omasta mielestä hyvin :)


Tein siis kukat kahteen kynteen per käsi, ja loput saivat kuorrutuksen OPI:n Pirouette My Whistle -glitterillä. Glitteriä tuli kynsille ehkä vähän liikaa, koska mun silmään kokonaisuus näyttää sen takia vähän levottomalta. Tykkäsin näistä silti, vaikka eivät olleetkaan mun tyyliset. Välillä voi vähän hempeillä kynsien muodossa :)

Alla olevassa kuvassa Coming Togetherin sävy vastaa eniten todellisuutta.



Essie - Coming Together (saatu)
Essie - My Better Half
Essence - Wild White Ways
OPI - Pirouette My Whistle

Minkä tuomion kuivamarmorointikukat saa? Ootteko testanneet? :)

14 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä mä uskallan jatkossakin näitä tehdä :)

      Poista
  2. Ihania kukkia ja sievä kokonaisuus <3 :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat kynnet! Uskaltaisinkohan mä kokeilla kuivamarmoroituja kukkia? :)

    VastaaPoista
  4. Huikean hienot! Tosi hyvin oot onnistunut kukissa. :) En olekaan törmännyt tällaiseen kuivamarmorointiin aiemmin, mut en kyllä elättele mitään toiveita, että ikinä itse onnistuisin tässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Joo, mäkin oon nähny ainoastaan tuolla yhdellä käyttäjällä kuivamarmoroituja kukkia. Ethän sä voi sitä tietää, ellet testaa! ;)

      Poista
  5. Tosi ihanat hemppikset! Just sopivasti glitteriä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos! Glitteriä yleensä saa olla reilusti, mut tällasissa hemppiksissä vähemmän on monesti enemmän :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää kyllä kokeilla uudelleenkin kukkia :)

      Poista