torstai 18. elokuuta 2016

Cosmo-kynnet

Mulle sattuu tosi harvoin niin, että unohdan julkaista jotkut kynnet, koska pidän tosi tarkkaan kirjaa tekemistäni lakkauksista. Merkkaan kalenteriin aina kynsienlakkauspäivän kohdalle, mitä lakkoja, laattoja, ym. välineitä oon kynsiin käyttänyt sekä maininnan, jos kynsiä on lyhennetty tai kynsinauhat on poistettu. Kalenteriin luetteloin myös kaikki lakkaostokset ja tilaukset verkkokaupoista sekä aina ajastettuani postauksen merkkaan sen julkaisupäivän kohdalle. Samaan kalenteriin mahtuu myös kaikki muut tärkeät tiedot, kuten esimerkiksi tallipäivät ja tapaamiset. Mä en eläisi ilman tavallista kalenteria, jota saa kuljetettua aina mukana!

Kaikesta järjestelmällisyydestä huolimatta tajusin, että yhdet kynnet huhtikuulta on jäänyt kokonaan esittelemättä blogissa, vaikka julkaisin niistä kuvan sekä Instagramissa että Facebookissa jo huhtikuun puolella.


Näihin lakkauksiin idea lähti siitä, että halusin yhdistää uusista Essieistäni Perennial Chicin ja Leggy Legendin. Aluksi tarkoitus oli tehdä kynnet yksinkertaisesti leimaamalla Leggy Legendillä nudelle pohjalle. Huomasin kuitenkin huhtikuun Cosmopolitanin kannessa olevan aika tarkalleen samat sävyt kuin nuo lakat ovat, ja niiden lisäksi löytyi vielä minttua, mustaa ja valkoista. Siispä suunnitelmiin tuli mukaan vielä aksenttikynnet.


Perennial Chiciä on kynsillä kaksi kerrosta, ja siitä on tullut ehdottomasti yksi mun suosikkinudeista. Aivan mahtava sävy, jonka luulin olevan väärä mun punaiselle iholle, mutta toisin kävi. Perennial Chicin päällä on kukkaleimat MoYou Londonin Mother Nature -laatasta. Leggy Legend tosiaan toimi leimauksessa hyvin, mutta pieni miinus siitä, etten saanut leimoista ihan niin tarkkoja kuin oisin halunnut. Uskon kuitenkin, että syynä oli mun leimaustaidot :)

Aksenttikynnen lintu-/kukkaleima on samasta laatasta, mutta leimattu mustalla decalmatolle ja väritetty mintulla ja Leggy Legendillä. Ihastuin tuohon laattaan älyttömän söpöjen tirppojen takia ♥


Nämä  kynnet mulla oli itse asiassa Petoshow'ssa, joten näitä kuvia katsoessa palaa mieleen mieletön show. Tykkäsin - sekä kynsistä että keikasta!


Essie - Perennial Chic
Essie - Leggy Legend
Kiko - 389 Mint Milk
Essence - Wild White Ways
Essence - Stamp Me! Black

MoYou London Mother Nature - 02

12 kommenttia :

  1. Ihastelin näitä jo silloin Instagramissa, nää on ihanat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun oli pakko jakaa nää jo silloin Instassa, kun pitkästä aikaa väkersin kynsille jotain pidemmän kaavan kautta :) Kiitos Emmi!

      Poista
  2. Tosi kivä efekti Leggyllä leimatessa. Oman kokemukseni mukaan sillä ei ihan skarppeja leimoja tule mutta näyttävät kylläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, niin en sitten revi hiuksiani päästä seuraavalla kerralla :D Tykkään tosi paljon, kun leimoissa välkehtii pinkkejä hippuja!

      Poista
  3. Tuo leimalaatta on aivan ihana, mullakin on se. :) Kauniit kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, tää kuuluukin omistaa! Kiitos Sonne :)

      Poista