keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Ihana Halcyon

Tammikuussa tein kimppatilauksen Cirque Colorsille, josta kotiutuneet lakat näkyivät tammikuun ostosten joukossa. Tilauksen innoittajana oli ruusukultainen Halcyon, joka löytyi jokaisen kimpassa mukana olleen listalta - eikä ihme.


Halcyon julkaistiin ekan kerran Holiday 2015 -kokoelmassa ollen limited edition. Lakasta tuli ehdottomasti hitti, joten se päätettiin tuoda takaisin Holiday 2016 -kokoelmassa, mistä olin enemmän kuin riemuissani. Multa ainakin oli mennyt vuoden 2015 kokoelma ihan ohi, ja vasta jälkeenpäin huomasin ihailevani upeita kuvia Halcyonista Instagramissa.


Halcyonissa on punertava lakkapohja, jossa on runsaasti hopeita, metallinhohtoisia flakieita. Kynsille tämä kombo luo mielettömän kauniin ruusukultaisen efektin. Toista yhtä upeaa ruusukultaista lakkaa ei ole vielä tullut vastaan.

Kynnet Halcyon peittää kahdella kerroksella. Koostumus on tosi jämäkkä, mutta lakka on silti helppo levittää. Se menee juuri sinne, minne lakkaakin eikä valumia tarvitse pelätä. Pieni miinus tulee siitä, että kun lakkaa kaikki kymmenen kynttä kerralla, vikojen kohdalla lakka alkaa olla jo aika paksua ja hiukan hankalaa lakata.


Toinen miinus tulee siitä, että Halcyon on tosi pirullinen kuvattava. Päivänvalolamput eivät ole tällaisten metallinhohtoisten lakkojen kavereita. En vaan ymmärrä, miten some on pullollaan niin hyviä kuvia, ja mun kuvat näyttää niin huonoilta :D

Halusin pitää Halcyonin pääosassa, joten tein leimadecalit vain aksenttikynsiin. Tuo kaunis kukkakuvio löytyy Bundle Monsterin ja Paulina's Passionsin yhteistyölaatalta BM-XL216 ja oli suurin syy siihen, miksi kyseisen laatan halusin. Kukat väritin Halcyonilla ja valmiin kuvan kiinnitin valkoisen lakan päälle. Aika hyvä kombo, vaikka itse sanonkin!


Tässä on vahva ehdokas vuoden hienoimpien lakkojen joukkoon. Ja joo, oikeestaan tämä kuuluu jo niihin. Kuvat eivät kerro tästä tarpeeksi, vaan tämä on niitä lakkoja, jotka täytyy kokea itse.

Cirquen omilla sivuilla (täällä!) Halcyon näyttäisi olevan vielä myynnissä. Sieltä tilatessa 1-3 lakkaa tulee 13 dollarin postikuluilla, yli neljälle lakalle postit on kiinteät 22 dollaria ja yli 200 dollarin tilauksen saa ilman postikuluja. Meidän tilaus ei jäänyt tulliin, mutta se vaara on kuitenkin olemassa. Suosittelen kimppatilauksia :)


Cirque Colors - Halcyon
Essence - Wild White Ways
Colour Alike - Kind of Black

Bundle Monster + paulinaspassions BM-XL216

En välttämättä ehdi kirjoittaa enää ennen juhannusta, joten toivotan jo tässä vaiheessa kaikille mukavaa juhannusta! :)

14 kommenttia :

  1. Oi että miten upea lakka!😍 Ja aivan upeat kynnet myös <3

    VastaaPoista
  2. Tuosta leimasta tulee niin mieleen se BP:n yksi laatta :)
    Mutta on ihan sun tyylinen lakka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä BP-17-laatassa on se yksi kiekurainen kukkakuvio. Se on ollut mulla tosi paljon käytössä, mutta tämä mitä luultavimmin syrjäyttää sen :D

      Poista
  3. Tuo on kyllä niin ihana <3 Kerran sillä jo lakannut tilauksen jälkeen, pitäisi uskaltaa uudestaan, mutta pelkään että loppuu sitten liian nopeaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mä oon lakannut jo kahdesti, mikä on aika hyvin, kun miettii kuinka monta kymmentä lakkaa mulla on testaamatta :'D

      Poista
  4. Aivan ihanat lakkaukset ja lakka! Kivaa että oot palannut taas bloggailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina, kiva kuulla sustakin! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Cirquella on tosi paljon toinen toistaan kauniimpia lakkoja!

      Poista